web space | free hosting | Business Hosting Services | Free Website Submission | shopping cart | php hosting

Luku 12 -- Jeesuksen tulo viipyy -- paine kattilassa kasvaa

Vietin vuodenvaihteen 1999/2000 eräiden ystävien seurassa -- jääköön tarkemmin sanomatta että keiden. Minulle jäi käynnistä sellainen häiritsevä mielikuva, että nämä henkilöt (uskovaiset) ikäänkuin toivoivat että olisi syttynyt levottomuuksia (he ilmeisesti tarkoittivat lähinnä Tyynenmeren saaria, kuten Uutta Guineaa jossa vuodenvaidetta ensiksi juhlittiin) kun ihmiset huomaavat että heidän kauan odottamaansa Jeesuksen takaisin tuloa ei tullutkaan. Onneksi näin ei käynyt -- vuosituhat vaihtui ja siellä oli kaikenlaisia uskonnollisia juhlia mutta ei merkkiäkään pettymyksestä tai levottomuuksista. Ihmiset olivat siis järkevämpiä kuin mitä tämä mies toivoi. Aiemmin hän oli sanonut, että voi olla että Jeesus tulee takaisin vasta viidenkymmenen vuoden kuluttua. Minusta se kuulosti silloin lähes pyhäinhäväistykselta, mutta olen sittemmin tullut järkiini...

En siis pidä todennäköisenä että Jeesuksen tulon viipyminen laukaisisi ilmiliekkeihin pinnan alla kytevät jännitteet eri uskontokuntien (puhun nyt Kristinuskosta) sisällä. Stephen King ehdotti tällaista skenaariota kirjassaan Tarpeellista tavaraa, mutta minusta hän toi siinä esille kristittyjä kohtaan tuntemansa inhon vähän liian selkeästi (selkeämmin kuin missään muussa kirjassaan) -- kirja muuten on hyvä, mutta tämä seikka jätti hieman ikävän jälkimaun. Kirjassa vihamielisyydet puhkesivat roomalaiskatolisten ja protestanttien välille jossakin amerikkalaisessa pikkukaupungissa Mainen osavaltiossa (taisi olla Derry), ja lietsojana toimi olento joka tarjosi lapsille keräilykortteja joissa oli baseball-pelaajien kuvia... Tokihan kristityt (kuten muutkin) ovat vuodattaneet toistensa verta läpi vuosisatojen, mutta se on yleensä ollut jokin maallinen asia joka on saanut pinnan alla kyteneet kiistat liekkeihin, esim. katovuodet tai kulkutaudit tai vastaavat luonnononnettomuudet. Nyt näyttää vahvasti siltä että taantuma on hellittämässä eikä suinkaan voimistumassa, joten ehkä maalliset ilot, kuten risteilyt Karibianmerellä tai lomailu Meksikossa täyttävät taas kerran amerikkalaisten (sekä suomalaisten) kristittyjen ajatukset, joten tälläkään kertaa suuria levottomuuksia ei liene luvassa -- istumme taas kohta kaikki sulassa sovussa (protestantit ja roomalaiskatoliset) uima-altaan äärellä jossain hotellissa tai risteilyaluksen kannella drinkkejä siemaillen -- maalliset murheet unohtaen -- ja mikäs sen mukavampaa...

Kuitenkin, jännitteet roomalaiskatolisten ja protestanttien välillä edelleen kytevät pinnan alla, ja ne tulevat lähinnä esiin vihamielisinä kirjoituksina (protestantit ovat yleensä se aggressiivisempi osapuoli ja roomalaiskatoliset puolustuskannalla) kuten myös sionististen kristittyjen ja korvausteologiaa kannattavien välillä -- kuten myös lapsikastetta kannattavien ja lapsikastetta vastustavien välillä -- kuten myös äärikarismaattisten ja karismaattisuutta vastustavien välillä. Tosin nyt näyttää siltä että Islam näyttää syrjäyttävän Paavin Ilmestyskirjan petona uskovaisten silmissä. Hyvää tässä on se, että nyt Paavi jätetään rauhaan, mutta huonoa se, että he ovat väärässä: ei Islam koskaan tule valloittamaan maailmaa -- heillä kuluu energia siihen kun he tappelevat toisiaan vastaan.

Silloin kun vielä kuuntelin Taivaan ja maan välillä -ohjelmaa (en ole kuunnellut sitä vuosiin enkä ole menettänyt mitään) kuulin kun Teijo Lusa mainosti uutta kirjaansa (taisi olla nimeltään Ehtoosade). Hän toi esiin omasta mielestään upean, mutta minun mielestäni kammottavan tulevaisuuden skenaarion, jota Benny Hinn tai joku toinen karismaatikko oli ehdottanut tai jopa "profetoinut". Eräs oli sellainen, että televisio-studiossa järjestetään väittelytilaisuus johon karismaatikko ja karismaattisuuden vastustaja osallistuvat. Kuitenkaan, tarkoituksena ei ole rehellinen mielipiteen vaihto, vaan koko tilaisuus on tarkoitus muuttaa pelleilyksi. Nimittäin, kesken lähetyksen Jumala puuttuu peliin ja tekee tästä vastustajasta sokean. Koskaan en ole kuullut kenenkään päästävän suustaan mitään näin vastenmielistä. Kuulostaa pikemminkin siltä että nämä ihmiset odottavat "suurta herätystä" ja "Pyhän hengen vuodatusta" päästäkseen kostamaan, vähän samaan tapaan kuin Calvin, joko pakottaakseen heidät "pyytämään anteeksi" tai viedäkseen roviolle. Calvinille molemmat keinot olivat tuttuja...

Luetaanpa Raamattua, Deuteronomium 22:28-29:

"Jos joku tapaa neitsyen, joka ei ole kihlattu, ja ottaa hänet kiinni ja makaa hänen kanssaan ja heidät siitä tavataan, niin mies, joka makasi hänen kanssaan, antakoon tytön isälle viisikymmentä hopeasekeliä, ja tyttö tulkoon hänen vaimokseen, koska hän raiskasi hänet; hän älköön hyljätkö häntä koko elinaikanansa."
Todella vastenmielinen käsky, mutta rehellisyyden nimissä, täytyy myöntää että tällaista tilannetta ei välttämättä ole koskaan edes päässyt syntymään; Jumala vain kiusallaan antoi tällaisen käskyn jotta ihmiset vihaisivat Kristinuskoa ja menisivät helvettiin. Kuitenkin, sitten voi tulla suuri herätys, kun ihmiset ajattelevat näistä jakeista: "Onpas hienoa." Vähän samaan tapaan kuin edellisessä luvussa "pahantapaisen pojan" rangaistusta koskevissa ohjeissa, Deuteronomium 21:18-21:
"Jos jollakin on uppiniskainen ja kovakorvainen poika, joka ei ota kuullakseen, mitä hänen isänsä ja äitinsä sanovat, eikä tottele heitä, vaikka he kurittavat häntä, niin hänen isänsä ja äitinsä ottakoot hänet ja viekööt kaupunkinsa vanhinten eteen, asuinpaikkansa porttiin, ja sanokoot kaupunkinsa vanhimmille: 'Tämä meidän poikamme on uppiniskainen ja kovakorvainen, hän ei ota kuullakseen, mitä me sanomme, vaan on irstailija ja juomari.' Silloin kaikki hänen kaupunkinsa miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi. Poista paha keskuudestasi, ja koko Israel kuulkoon sen ja peljätköön."
Uppiniskainen poika kivitettäköön ja nainen eläköön loppuelämänsä raiskaajansa kanssa. Hyvin menee mutta menköön!! Vähän samalla tavalla kun ehtoolliskokouksessa pastori laittoi Israelilaisten syyksi sen että he napisivat Jumalaa vastaan vaikka Jumala ruokki heitä mannalla. Helvetti soikoon. Jos ihminen joutuu syömään mannapuuroa -- pelkkää mannapuuroa -- joka päivä neljänkymmenen vuoden ajan, niin vähemmästäkin sitä alkaa tilla jo korvista ulos ja alkaa kaivata jotain vaihtelua. Joten, israelilaisten napina erämaassa oli täysin oikeutettua.

Taisin ajautua taas hiukan sivuraiteelle. Joka tapauksessa, näiden äärikarismaatikkojen ennustukset eivät ole onneksi toteutuneet eivätkä toteudu. Ihmiset tulevat järkiinsä ja tällaisten "Toronton sunaus" -tyyppisten ministeriöiden tulot putoavat profetioiden mennessä metsään; edes Benny Hinn ei tule saamaan omaa suihkukonetta vaikka hän sitä niin kovasti haluaisikin. Myös äskettäin ilmi tullut tapaus jossa paljastui joidenkin New Jerseyn juutalaisten rabbien syyllistyneen rahanpesuun ja elinkauppaan palauttanee jotkut "Israel-ystävät" maanpinnalle -- eivät juurtalaisetkaan ole niin synnittömiä... [16]

Kuten sanoin, ei ole todennäköistä että puhkeaisi merkittäviä vihamielisyyksiä eri uskontokuntien välille, mutta ei se täysin mahdotonta ole. "Israel-ystävien" joukossa on hyvinkin fanaattisia ihmisiä jotka voivat äärimmäisessä tapauskessa syyllistyä väkivaltaan mikäli hän ajattelee siten toimivansa Israelin hyväksi. Suomi24-foorumilla oli tällainen "profetia" joka ensisilmäyksellä vaikutti hyvinkin tavanomaiselta mutta jossa oli huolestuttavia piirteitä:

Sana Suomelle Tahitista 9.10.2005 Kirjoittanut: Herran armo pysyy ikuisesti / 27.10.05 / klo 13:10 Sain olla Jerusalemissa 3.10-18.10.2005 World wide watch, julistus-, rukous- ja ylistyskonferenssissa. Siellä oli 150 kansakunnan edustajia yhteensä n. 2000 hlö. Suomesta meitä oli 40. Mario Tahitista sai meidän kansalle profetian, joka on liitteenä tässä ja jota hän kehotti levittämään Suomessa. Teen siis työtä käskettyä ja rukoilen Pyhän Hengen johdatusta sanoman perille menemiseksi.

- - -

Profeetta MARIO TEANINIURAITEMOANAN (TAHITI, RANSKAN POLYNESIA) AVOIN NÄKY SUOMELLE World wide watch, julistus, rukous ja ylistyskonferenssissa JERUSALEMISSA 9.10.2005

1. Jumala vierailee Suomen maassa, mutta ennen sitä Hänen on tuomittava maa sen epäoikeudenmukaisuuksista, synneistä ja kaikista pahoista asioista, joita on levinnyt maan kaikkiin kyliin ja kaupunkeihin. Koko maan yllä on mustia sormen- ja jalanjälkiä. Jumala aikoo puhdistaa maan Karitsan verellä.

2. Teidän tulee asettua RUKOUSTAISTELUUN 3 kuukauden ajaksi (marraskuun alusta 2005) palvoen ja ylistäen Jumalaa, saadaksenne Jumalan sydämellä olevat siunaukset. Toisin sanoin: “ Palvokaa minua, niin MINÄ taistelen teidän puolestanne”, sanoo Herra. SUOMI ON KUTSUTTU OLEMAAN ISRAELIN JUMALAN PYHYYDEN JA AUKTORITEETIN KUVA!

3. Ne, jotka eivät halua olla missään tekemisissä ISRAELIN kanssa, (vuosittainen rukouskokous Jerusalemissa, juutalaisten paluumuutto Israeliin), pannaan sivuun siksi, kunnes harkitsevat uudelleen suhdettaan ISRAELIN JUMALAAN.

4. Suomeen palattuanne kootkaan mahdollisimman paljon Israelin Jumalaa rakastavia ja palvovia ihmisiä. Polvistukaa Hänen eteensä vähintään kolme kertaa viikossa (3 x vk) kunnes näette muutoksia tapahtuvan reaalimaailmassa.

9.10.05 näin enkelin seisovan keskellä Suomen maata ja toisen enkelin meren yllä. Keskellä maata seisovalla enkelillä oli verkko kädessään ja hän alkoi heittää sitä kohti toista enkeliä.

Joulukuusta (2005) syyskuuhun (2006) verkkoa vedetään. SUURI ELONKORJUU ON TULOSSA. RUKOILKAA TYÖMIEHIÄ ELONKORJUUSEEN!

Jumalan hengellinen AUKTORITEETIN TORNADO (pyörremyrsky) liikkuu Suomessa.

Sen voimakkuus riippuu ylistyksen ja palvonnan intensiteetistä. Mitä lähempänä, mitä intiimimmässä suhteessa olette Jumalan kanssa, sitä nopeammin ja voimakkaammin vapautus tulee Suomeen.

Mario: "Julistan teidän elämäänne ja kansallenne AUKTORITEETTIA, PUHTAUTTA, VAPAUTTA, SISÄISTÄ EHEYTYMISTÄ, PELASTUSTA/ VAPAUTUSTA JA VAHVISTUMISTA ! Maahanne on tulossa ravistuksia. VALMISTAUTUKAA niihin rukouksessa valvoen, koska JUMALA TEKEE SUURIA IHMEITÄ JA TUNNUSTEKOJA keskuudessanne. Jumala on valmistanut Suomea varten vahvan kristityn, uskovan presidentin. Joulukuun loppuun mennessä 2006 hän ilmestyy teille ja te tulette tietämään, että JUMALA ON PUHUNUT."

JUMALA EI OLE UNOHTANUT SUOMEN KANSAA!

2 AIKAKIRJA 7: 14 (15-16)

Te tulette olemaan lamppuina naapureillenne ja koko Euroopalle. Pimeys paljastetaan, kun Jumalan valo tulee Suomen maan ylle.

JUMALA RAKASTAA SUOMEA. HÄN ON ASETTANUT/ MÄÄRÄNNYT / NIMITTÄNYT SEN TEHTÄVÄÄNSÄ (to be appointed) JO MAAILMAN PERUSTAMISESTA ALKAEN.

MATT 16:19 JOH 8:1 (31) 59 HESEK 37: 1-14 JOH 14:11-14 PS 33: 9,10,11 APT 2:17-21

JATKOA, UUSI AVOIN NÄKY SUOMELLE 12.10.2005, Mario Tahitista

Näin paljon kyyhkysiä laskeutuvan Suomalaisten päälle. Se on merkki siitä, että Pyhä Henki johtaa teitä. Suomessa. tulee olemaan paljon demonien valtaamia ihmisiä.Pahoilla hengillä ei ole mahdollisuutta koskettaa teitä, koska TEITÄ SUOJAA JEESUKSEN VERI.

Suomessa on helvetin aukko, jota Jumala haluaa suurentaa, jotta pimeydestä voidaan vetää ihmisiä pelastukseen. JUMALAN VOIMA JA TULI PYYHKÄISEE KOKO SUOMEN YLI.

Kun Kristuksen valo tulee, pimeyden voimat joutuvat tulemaan paljastetuiksi. Tulette näkemään kummallisia asioita. Haluan VAHVISTAA TEIDÄN USKOANNE.

Kun eräänä päivänä rukoilin Herraa näin: "Jumala, sinä rakastat Tyynen valtameren ihmisiä, Älä lähetä tänne hirmumyrskyjä." Jonkin ajan kuluttua hirmumyrskyt tulivat ja tahitilaisia tuli uskoon.

Jumala sanoi: "Muistatko mitä pyysit n. 5 vuotta sitten. Koska on paljon niin kovasydämisiä ihmisiä, heitä on ravisteltava irti materialismista, okkultismista jne. Jollen ravistele kansaasi, huono hedelmä ei putoa puista pois. Nyt en enää voi vain karsia oksia, vaan minun on revittävä puut juurineen ylös maasta. Viiden vuoden kuluttua laitan maaperääsi siemenen, josta kasvaa hyvää hedelmää. PUUN, JONKA AIOIN ISTUTTAA TAHITIIN, ISTUTANKIN SUOMEEN.”

Marion mielestä Suomi on viimeinen maa, johon hän oli koskaan ajatellut mennä. Jumala kuitenkin haluaa hänen tulevan Suomeen. Luultavasti se tapahtuu kesäkuussa 2006. JOTTA ISTUTUS KANNATTAA TEHDÄ, MAA ON PUHDISTETTAVA !!!

Mario: "Uskon, että sillä aikaa, kun te suomalaiset olette täällä konferenssissa, Jumala on jo vieraillut Suomessa. Mitä enemmän ylistätte, olette yksimielisiä, etsitte yhteyttä, sitä enemmän voimme olla YHTÄ HERRAN HENGESSÄ."

Saatana on valheiden isä. Suomen pääkaupungissa on iso musta susi, Isebelin henki, kontrollin hemki ja hajaannuksen henki. Jumala katkaisee siltä hampaat !

Jumala antaa teille avaimia, joilla voitte aukaista auktoriteetteja.

Jo nyt täällä Israelissa teillä on avain 1. taivaaseen , jossa Jumalan ja saatanan enkelit ovat.

Suomeen mennessänne (astuessanne maan kamaralle), saatte 2. avaimen.

13.4.2006 klo 9, kun Eiffel-torni kaatuu, Jumala antaa teille voiman avata toisella avaimella 2. taivaan, jossa on arkkienkeleitä (Miikkael, Gabriel). Opetelkaa puhumaan enkeleiden kanssa.

Vuoden 2006 huhtikuusta syyskuuhun tulette näkemään outoja asioita.

SEISOKAA LUJINA JUMALAN SANASSA !!! Jumala on antanut teille AUKTORITEETIN. Suomen lipussa valkoinen on PUHTAUDEN väri. Maa on pestävä JEESUKSEN VERELLÄ ennen puun istutusta. Sininen risti on vaakasuoraan asetettuna MIEKKA. Sininen on AUKTORITEETIN väri. Jumala PYHITTÄÄ teitä. Ilman pyhyyttä auktoriteetitkin kuolevat. JUMALAN KOKO KIRKKAUS TULEE. Sitä ei voi kestää ilman pyhyyttä. Ihmiset olemme rajallisia. Jumala näkee kauas. JUMALA HALUAA KOKO KANSAKUNNAN PELASTUVAN.

ÄLKÄÄ PELÄTKÖ, VAAN SEISKÄÄ LUJINA!

Rukoilkaa, että Jumala antaa ARMOLAHJOJEN nousta käyttöön.

Yksi este Suomeen tarkoitetuille siunauksille on se, että vaikka suomalaiset pastorit hyväksyvät Jeesuksen Vapahtajana, he eivät hyväksy häntä JUUTALAISENA MESSIAANA.

Teidän on otettava ensimmäinen askel kohti suomalaisia pastoreita RUKOUSKALENTERIN SUOMENTAMISEKSI, JOTTA ISRAELRAKKAUS leviäisi Suomessa.

VALOKOPIOITA tästä profetiasta on levitettävä suomessa.

Teidän ei tarvitse tehdä liian monia asioita. Levittäkää rukoille valokopioita.

Jumala haluaa koskettaa pastoreita ja myös pakanoita.

Vihollinen hallitsee Suomessa SEKOITTAVANA HENKENÄ.

Älkää välittäkö, vaikka teitä vihataan.

Haluan profetoida nyt teille ELÄMÄÄ, AUKTORITEETTIA, PYHYYTTÄ, NÖYRYYTTÄ, JEESUKSEN VEREN SUOJAA. Julistan taivaan ja maan edessä: “OLETTE ENEMMÄN KUIN VOITTAJIA JEESUKSEN NIMESSÄ!!! [17]

Mitäköhän kirjoittaja tarkoittaa lauseella: "...he eivät hyväksy häntä JUUTALAISENA MESSIAANA?" Sitäkö, että Uudet Testamentit pitäisi polttaa tai laittaa paperinkeräykseen?

Amerikassa, sekä Texe Marrs että John Hagee lapioivat hiiliä kattilan alle minkä ehtivät vaikka painemittari alkaa olla jo vaarallisen korkeissa lukemissa. He ovat kumpikin kiihkoilijoita jotka omaa pahaa oloaan ja turhautumistaan purkaakseen kirjoittavat yhä fanaattisemmiksi käyviä kirjoja. Marrs kirjoitti esipuheen muutama vuosi sitten kirjaan Synagogue of Satan jonka kannessa komeilee Daavidin tähti, syyllistäen koko juutalaisen kansan. Tiesin jo aiemmin että Marrs on jossain määrin juutalaisvastainen, mutta en odottanut ihan tällaista. [18]

John Hagee on ehkä kaikkein kuuluisin "Israelin ymmärtäjä" Amerikassa. Hän on 16 000 tai 18 000 jäsenen (molemmat luvut esiintyvät kirjassa Jerusalem -- Jumalan uhriliesi kuumennettu) seurakunnan johtaja San Antoniossa, Teksasissa. Kuva ja Sana on suomentanut ainakin teokset Jerusalem 3000 ja Jerusalem -- Jumalan uhriliesi kuumennettu jonka jo mainitsinkin. Hän on kirjoittanut myös kirjan In Defense of Israel jossa hän menee vieläkin pidemmälle "Israelin ymmärtämisessä" ja josta hän on saanut kritiikkiä -- tämä kirja taitaa olla liikaa jopa Mellerin puljulle. Arvostelun mukaan, kirja In Defense of Israel pitää sisällään tällaista:

John Hagee'n kirjan In Defense of Israel arvostelu (http://www.biblewheel.com/RR/Hagee_Defense_of_Israel.asp)

John Hagee’lla on yksi maan suurimmista palvelujärjestöistä (ministries). Tässä linkki hänen verkkosivuilleen. www.JohnHagee.org Siellä sanotaan:

Tri John C. Hagee on perustaja ja pääpastori Teksasin San Antonio’n Cornerstone Church’issä. Se on kirkkokuntiin kuulumaton evankelinen kirkko, jossa on yli 18000 aktiivista jäsentä. Hän on John Hagee Ministries’in presidentti ja pääjohtaja (C.E.O.) John Hagee Ministries lähettää hänen kansallista radio ja TV-työtänsä, jota välitetään Amerikassa 160 TV-asemalla, 50 radioasemalla, kahdeksassa verkossa ja sitä voidaan katsella viikoittain 99 miljoonassa kodissa. …. Hän on kirjoittanut 10 tärkeää kirjaa, jotka on julkaissut Thomas Nelson Publishers.

Jokaisella, joka saarnaa Raamattua 99 miljoonaan kotiin, on suunnaton vastuu Jumalan ja kanssaihmistensä edessä siitä, että julistaa totuutta tarkasti ja selkeästi. Raamattu varoittaa, ettei monien pitäisi asettaa itseään ”mestareiksi” eli opettajiksi, sillä siten he ottavat riskin saada ”kovemman tuomion” (Jaakob 3:1).

Ennenkuin käsittelemme Hagee’n luopumusta kristillisestä uskosta, lukijalle on tärkeää tietää, että seison lujasti asemissani tukien Israelia humanitaarisista ja poliittisista syistä. Rakastan juutalaista kansaa, iloitsen heidän musiikistaan, kirjallisuudestaan ja kulttuuristaan sekä syvästi arvostan sitä, että Jumala käytti heitä tuomaan Jeesuksen, Messiaan ja Pyhän Raamatun, joka julistaa evankeliumia Hänen messiaanisuudestaan ”juutalaisille ensin ja myös pakanoille.” Tuomitsen kaiken antisemitismin antikristillisenä ja varmana merkkinä Jumalasta vieraantumisesta. Tiedän kuitenkin, ettei Israelille voi ”osoittaa rakkautta ja tukea” kieltämällä, että Jeesus Kristus on heidän Messiaansa, mikä on täsmälleen se, mitä John Hagee on tehnyt.

Kirjassaan In Defense of Israel (2007), alkaen jaksosta nimeltä “Juutalaiset eivät hyljänneet Jeesusta Messiaana” (sivu 132) John Hagee hellittämättömästi vääristelee Raamattua yrittäen osoittaa, että Jeesus Kristus ei tullut ”ollakseen juutalaisten Messias.” Että hän kieltää Jeesuksen Kristuksen (Messiaan), ei voida katsoa läpi sormien pelkkänä ”kynän lipsahduksena”, koska hän toistaa väitteensä moneen kertaan, kuten näkyy tästä seitsemän lainauksen näytteestä hänen kirjastaan.

* Jos Jumala tarkoitti Jeesuksen olevan Israelin Messias, niin miksi hän ei valtuuttanut Jeesusta käyttämään yliluonnollisia merkkejä osoittamaan, että hän oli Jumalan Messias, aivan kuin Mooses teki? (sivu 137)

* Jeesus kieltäytyi antamasta merkkiä … koska Isän tahto, eikä myöskään Hänen, ollut olla Messias. (sivu 138)

* Jos Jeesus halusi olla Messias, niin miksi hän toistuvasti kielsi opetuslapsiaan ja seuraajiaan “kertomasta kenellekään” yliluonnollisista teoistaan? (sivu 139)

* Juutalaiset eivät olleet hylkäämässä Jeesusta Messiaana; se oli Jeesus, joka kieltäytyi olemasta Messias juutalaisille. (sivu 140)

* He tahtoivat hänen olevan heidän Messiaansa, mutta hän kieltäytyi tylysti. (sivu 141)

* Hän kieltäytyi olemasta heidän Messiaansa päättäen sen sijaan olla mailman Vapahtaja (sivu 143)

* Jeesus hylkäsi perin pohjin Messiaan roolin sanoin ja teoin. (sivu 145)

John Hagee'n sanat kiistävät suoraan koko Uuden Testamentin keskeisen sanoman. John Hagee’n sanat todella kiistävät fundamentaalisen julistuksen, joka määrittelee kristinuskon, eli että Jeesus on Messias (s.o. Kristus). Tämä on se, mitä Pietari julisti saarnassaan tuhansille kansalaisilleen, jotka olivat koolla Helluntaina (Apt. 2:36):

Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi (Messiaaksi) tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."

Samoin tämä oli ensimmäinen asia, jota Saul, juutalainen Tarsosta, julisti kansalaisilleen synagoogissa heti, kun suomukset putosivat hänen silmistään:

Ja kohta hän saarnasi synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika. Ja kaikki, jotka kuulivat, hämmästyivät ja sanoivat: "Eikö tämä ole se, joka Jerusalemissa tuhosi ne, jotka tätä nimeä avuksi huutavat? Ja eikö hän ole tullut tänne viedäksensä ne vangittuina ylipappien käsiin?" Mutta Saulus sai yhä enemmän voimaa ja saattoi Damaskossa asuvat juutalaiset ymmälle näyttäen toteen, että Jeesus on Kristus. Ja pitkän ajan kuluttua juutalaiset pitivät keskenään neuvoa tappaaksensa hänet. (Apt. 9:20-23)

Raamattu julistaa, että Saul, joka pian tunnettaisiin apostoli Paavalina, saarnasi ja osoitti juutalaiselle yleisöllensä, että Jeesus on Messias. Evankeliumia itseään kutsutaan ”Kristuksen evankeliumiksi” eli juutalaisin käsittein Messiaan evankeliumiksi! Tämä tosiasia on niin perustava, että näyttää suorastaan typerältä hyökätä sitä vastaan. Että joku aidosti kristillinen opettaja voisi erehtyä tässä kysymyksessä, on uskomatonta, koska harhahan koskee itse kristinuskon tärkeintä määritelmää! Siksi Raamattu asettaa tämän harhan suurimman mahdollisen tuomion alaiseksi:

Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan. -- 1 Joh. 2:22

Valehtelija! Antikristus! Tässä ei voi olla kysymyksessä mikään muu kuin harhaoppi. Sana ”Kristus” tarkoittaa kirjaimellisesti ”Messias”. Uusi Testamentti voitaisiin kääntää täysin oikein siten, että kaikki viittaukset Jeesukseen Kristukseen olisivat viittauksia ”Jeesukseen Messiaaseen.” Complete Jewish Bible kääntää jakeen näin: "Who is a liar at all, if not the person who denies that Yeshua is the Messiah? Kuinka on siis mahdollista, että John Hagee, joka on saarnannut “Raamattua” yli 40 vuotta, voisi äkkiä kääntyä ja kieltää, että Jeesus on Messias? Onko mahdollista, että me käsitämme väärin, mitä hän todella tarkoittaa? Valitettava vastaus on, että Hagee ei jätä tilaa väärinkäsityksille. Hän toistaa harhojaan uudelleen ja uudelleen. Aloittakaamme tästä lainauksesta sivuilta 137-138:

”Jos Jumala tarkoitti Jeesuksen olevan Israelin Messias, niin miksi Hän ei valtuuttanut Jeesusta käyttämään yliluonnollisia merkkejä osoittaakseen, että hän oli Jumalan Messias, aivan kuin Mooses teki? Koska juutalaiset tunsivat Mooseksen merkit Israelille, he pyysivät yliluonnollista merkkiä, että Jeesus todella oli heidän Messiaansa. Jeesus vastasi:

… ei anneta muuta merkkiä kuin profeetta Joonaan merkki. Sillä niinkuin Joonas oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä. – Matteus 12:39-40

Jeesus kieltäytyi antamasta merkkiä. Hän vain vertasi itseään profeetta Joonaan, joka vei parannuksen sanoman Jumalalta pakanoille Niinivessä.”

Tässä yhdessä ainoassa lainauksessa on monta harhaa. Ensimmäinen on se, että Hagee ei tunnista, että “Joonan merkki” oli tärkein ihmemerkki, jonka varassa koko kristinusko seisoo, nimittäin Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus. Se on ylin merkki, jonka Jumala antoi osoittaakseen, että Jeesus on Messias. Hagee sivuuttaa sen, kuin se ei merkitsisi mitään; hänen kirjansa kuusisivuinen aiheluettelo ei edes sisällä hakusanaa “ylösnousemus”. Hän myös erehtyy väitteessään, että Jumala ei “valtuuttanut Jeesusta käyttämään yliluonnolisia merkkejä osoittakseen, että hän oli Jumalan Messias.” Tämä kiistää suoraan apostoli Pietarin helluntaina saarnaamat sanat:

Te Israelin miehet, kuulkaa nämä sanat: Jeesuksen, Nasaretilaisen, sen miehen, josta Jumala todisti teille voimallisilla teoilla ja ihmeillä ja merkeillä, joita Jumala hänen kauttansa teki teidän keskellänne, niinkuin te itse tiedätte, hänet, joka teille luovutettiin, Jumalan ennaltamäärätyn päätöksen ja edeltätietämyksen mukaan, te laista tietämättömien miesten kätten kautta naulitsitte ristille ja tapoitte. (Apt. 2:22-23)

Hagee'n väite on myös ristiriidassa Kristuksen vastauksen kanssa juutalaisille, kun he vaativat saada tietää oliko Hän Messias:

Niin juutalaiset ympäröivät hänet ja sanoivat hänelle: "Kuinka kauan sinä pidät meidän mieltämme kiihdyksissä? Jos sinä olet Kristus, niin sano se meille suoraan." Jeesus vastasi heille: "Minä olen sanonut sen teille, ja te ette usko. Ne teot, joita minä teen Isäni nimessä, ne todistavat minusta. Mutta te ette usko, sillä te ette ole minun lampaitani. Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä." Niin juutalaiset ottivat taas kiviä maasta kivittääksensä hänet. Jeesus vastasi heille: "Minä olen näyttänyt teille monta hyvää tekoa, jotka ovat Isästä; mikä niistä on se, jonka tähden te tahdotte minut kivittää?" Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi". (Joh. 10:24-33)

Kristus viittasi ihmemerkkiensä “hyviin töihin” todistuksena siitä, että hän on Messias. Johanneksen evankeliumi on rakennettu seitsemän tuollaisen merkin ympärille alkaen ihmeellisestä veden muuttamisesta viiniksi ja kulminoituen Lasaruksen herättämiseen kuolleista, minkä jälkeen juutalaiset, kuten arvata saattoi, tekivät jälleen salaliiton murhatakseen hänet. Johannes löi viimeisen naulan Hagee'n harhaopin arkkuun tiivistäessään evankeliuminsa tarkoituksen:

Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden; mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus (= Messias, useissa englantilaisissa käännöksissä on tässä sana Messiah. Suom. huom.), Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.

Pietari, Paavali ja Johannes ovat vain kolme UT:n juutalaisista, jotka julistivat kansalaisilleen, että Jeesus on Messias ja Jumalan Poika. Silti Hagee kieltää, että Jeesus koskaan väitti olevansa Messias ja tällä väärällä ennakko-olettamuksella yrittää vapauttaa “juutalaiset” vastuusta kysymällä: “Kuinka juutalaisia voidaan syyttää sen hylkäämisestä, mitä heille ei koskaan tarjottu?”(sivu 136) Hän kiistää toistuvasti, että “juutalaiset kansana” olisivat millään tavalla vastuussa Kristuksen kuolemasta. Edellä lainattu Pietarin helluntaisaarna torjuu tämän harhan toisessakin kohdassa. Apostoli puhuu koko monituhantisesta joukosta sanoen:“Miehet, juutalaiset ja kaikki Jerusalemissa asuvaiset” (Apt. 2:14) ja sitten syyttää heitä sanoen: “Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi (KJV-käännös: Messiah) tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte.” (Apt. 2:36) Hän julistaa heidät kaikki syyllisiksi Jeesuksen tappamiseen ja päinvastoin kuin Hagee, kertoo noille tuhansille ja jälleen tuhansille, että Jeesus ei ole ainoastaan “Herra”, vaan myös MESSIAS. Tämä oli kaikkien uskovien juutalaisten julistus: Jeesus on Messias! Tämä lävisti kansanjoukon sydämet ja noin 3000 juutalaista pelastui tuona päivänä. Silti kaiken tämän raamatullisen todistusaineiston edessä John Hagee jatkaa kiistämistään, että Jeesus olisi Messias juutalaisille sanoen: “Kansa tahtoi hänen olevan heidän Messiaansa, mutta hän kieltäytyi tylysti” (sivu 139).

On mitä valitettavin tosiasia, että Hagee'n harhoja ei voi laskea viattomiksi erehdyksiksi. Edellä mainitussa lainauksessaan (korostettu ruskealla) Matteuksen luvusta 12 hän tarkoituksella jättää pois kohdan, joka on ristiriidassa hänen väitteensä kanssa. Todellinen syy, että “Jeesus kieltäytyi antamasta merkkiä” tuossa määrätyssä kohdassa, paljastuu tekstissä, jonka Hagee tahallaan piilottaa lukijoiltaan: Silloin muutamat kirjanoppineista ja fariseuksista vastasivat hänelle sanoen: "Opettaja, me tahdomme nähdä sinulta merkin". Mutta hän vastasi heille ja sanoi: "Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin profeetta Joonaan merkki. Sillä niinkuin Joonas oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä. Niiniven miehet nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja tulevat sille tuomioksi; sillä he tekivät parannuksen Joonaan saarnan vaikutuksesta, ja katso, tässä on enempi kuin Joonas. (Matteus 12:38-41)

Hagee'n lainaamat sanat on alleviivattu. Hän repäisi ne tekstiyhteydestään, jossa niitä edeltää Kristuksen nuhteet “pahalle ja avionrikkoja sukupolvelle” ja niiden jälkeen puhutaan samasta sukupolvesta, jonka pahat “Niiniven miehet” tuomitsevat tuomiopäivänä. Matteus 12 on vain yksi monista teksteistä, joissa Kristus tuomitsee kokonaisen hänet hyljänneen juutalaisten sukupolven, eikä vain “ylipapin ja hänen uskonnollisten salaliittolaisten piirinsä,” kuten Hagee virheellisesti väittää (sivu 128). Hagee yrittää samanlaista temppua sivulla 138 (korostus lisätty):

“Kun Jeesus meni oikeuteen, niin Herodes “oli jo kauan aikaa halunnut nähdä häntä .... ja hän toivoi saavansa nähdä häneltä jonkin ihmeen [merkin] (Luukas 23:8). Jeesus kieltäytyi antamasta merkkiä Israelin valtiolliselle johdolle, koska Isän, eikä hänenkään, tahtonsa ollut olla Messias. Jeesuksen toistuva vastaus juutalaisille, jotka kehottivat häntä olemaan heidän Messiaansa, oli: “Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta” (Joh. 18:36).”

Tämä luo jonkin verran valoa Hagee'n harhan lähteeseen. Näyttää, että hän on kokosydämisesti omaksunut epäraamatullisen määritelmän Messiaasta, jota mainostavat epäuskoiset juutalaiset, jotka kieltävät Kristuksen sillä verukkeella, että Hän ei pystynyt lyömään roomalaisia ja pystyttämään maallista ja kansallista valtakuntaa jollakin Lähi-Idän pölyisellä maatilalla. Siten Hagee hylkää Jeesuksen Kristuksena, koska Hänen Valtakuntansa “ei ole tästä maailmasta.” Tämä vahvistetaan sivulla 139 (korostus lisätty): “Jos Jeesus halusi olla Messias, niin miksi hän toistuvasti kielsi oppilaitaan ja seuraajiaan 'kertomasta kenellekään' yliluonnollisista teoistaan? Ajattelehan sitä! Jos mies yrittäisi saada kansallista huomiota kootakseen suuren yleisön tuen mahtavan Rooman kukistamiseksi, hän ei kulkisi ympäri maata sanoen: 'Älkää kertoko kenellekään!'”

Siinä se on. Vaikka hän ei missään selvästi julista määritelmäänsä, niin Hagee käyttää sanaa “Messias” määreenä vain valloittavalle juutalaiselle, joka “murskaisi Rooman” ja “toisi yleisen rauhan ajan” (sivu 141). Koska Jeesus ei tullut tekemään tätä, niin Hagee'n harhaoppisen määritelmän mukaan Hän ei ollut Messias, sillä todellakin:

“Juutalaiset eivät olleet hylkäämässä Jeesusta Messiaana; se oli Jeesus, joka kieltäytyi olemasta Messias juutalaisille” (sivu 140).

On tragedia, että Hagee kirjoittaa, ikään kuin ei koskaan olisi ymmärtänyt sanaakaan UT:n julistamasta Jeesus Messiaan evankeliumista. Kuinka hän muutoin voisi väittää, että Jeesus Vapahtajana on eri asia kuin Jeesus Messiaana, kuten hän tekee kirjoittaessaan:

“Hän kieltäytyi olemasta heidän Messiaansa päättäen sen sijaan olla maailman Vapahtaja” (sivu 143).

Hän näyttää tuntevan vähemmän evankeliumia kuin kymmenvuotias lapsi, joka lukee Lk. 2:11 joulukuvaelmassa:

Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.

Nämä ovat John Hagee'n luopioita, antikristillisiä opetuksia. Hän kieltää yksikäsitteisesti ja toistuvasti, että Jeesus tuli ollakseen Messias juutalaisille. John Hagee'n täytyy katua. Kaikkien uskollisten ja oikeaoppisten kristittyjen täytyy varoittaa muita hänen väärästä opetuksestaan.

Questions? Comments? Join the discussion on the Bible Wheel Forum!

© Copyright 1995-Present Richard Amiel McGough All Rights Reserved.

Email: Richard@BibleWheel.com. [19]

Täten, voimme siis todeta että mielipiteet muuttuvat kaiken aikaa yhä jyrkemmiksi, on kyseessä sitten Texe Marrs, John Hagee, tai joku muu. Kuitenkin, täysimittainen uskonsota, sellainen mitä Euroopassa käytiin 1500...1600 -luvulla on epätodennäköinen, ainakin niin kauan kuin ihmisillä on töitä ja varaa nauttia elämästään...

Alan tutkia mitä kirja Jerusalem -- Jumalan uhriliesi kuumennettu sisältää -- en siksi että Kuva ja Sana on julkaissut sen, vaan siksi että Hagee on melkoinen kiihkoilija (käsittelen myöhemmin myös toista "kiihkoilijaa" -- Texe Marrsia) ja satuin löytämään sen kirjastosta. Kuva ja Sana on julkaissut myös David Wilkersonin kirjat Valvo morsiameni, minä tulen pian! sekä Kaikki odottavat eikä minulla ole näistä mitään pahaa sanottavaa, vaikka ensin mainittu on kirjoitettu ainakin kuusi vuotta sitten, eikä ilmausta "pian" ole voinut täten ottaa kirjaimellisesti. Lainasin kirjastosta myös kirjan Vapaamuurarien salaiset opit jota minä käsittelen seuraavassa luvussa. Tämän viimeisenä mainitun kirjan alkusivulla lukee: "Suomalaisen painoksen toimittanut LEO MELLER." Sanat "LEO MELLER" on kirjoitettu isoilla kirjaimilla, kuten hänellä on tapana, vaikka "Suomalaisen painoksen toimittanut..." on kirjoitettu pienillä kirjaimilla. Minun kahdessa kirjassani, otsikko on ylhäällä isoilla kirjaimilla, mutta kirjoittaja on alalaidassa pienillä... Painovuosi on 1995. Tästäkään kirjasta minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa. SIvuhuomautuksena mainittakoon, että 1990-luvun puolivälin jälkeen Meller ei ole paljon kirjoittanut (en tiedä onko puhunut kaseteilla, mutta epäilen) vapaamuurareista tai bilderbergereistä -- johtuneeko siitä että Billy Graham on vapaamuurari vai jostain muusta syystä. Sanottakoon vielä, että kirjoittajalla ("minä" -muodossa) on sen verran puhdas menneisyys että häntä ei voida kiristää. Jos minulla on jotakin sanottavaa, minä kyllä tuon sen julki, NIIN KAUAN KUIN MINUSSA HENKI PIHISEE...

Sitten asiaan. Kirjassa Jerusalem -- Jumalan uhriliesi kuumennettu on outoja ristiriitoja sekä suoranaisia valheita ja puolitotuuksia.

Kaksi Texe Marrsin kirjettä havainnollistaa tätä asiaa... [20]
Jewish Killers Massacre 66 Million in Soviet Gulag

Se on ollut kaikkialla lehdissä ja TV:ssä. Mel Gibson, tätä kuuluisaa näyttelijää ja ohjaajaa on hirvittävästi parjattu juutalaisen eliitin toimesta jotka yksimielisesti vihaavat ja halveksivat Gibsonin voimallista filmiä, The Passion of the Christ. Tämä ADL, Simon Wiesenthal Center ja muut rasistiset antikristilliset viharyhmät ovat tehneet Gibsonista heidän ruoskittavansa nyt yli vuoden ajan.

Mutta pidä kiinni! Jos sinä ajattelet että Gibsonia on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti, sinä et ole nähnyt vielä mitään. Pohdi tätä Nobel-palkittua historioitsijaa Aleksandr Solzhenitsyniä. Juutalaiset ovat parjanneet tätä kristittyä kirjailijaa noin neljän vuoden ajan. Mutta toisin kuin Gibsonin tapauksessa, kontrolloitu media ei suostu puhumaan siitä mitään. Solzhenitsyn on niiden onneton uhri jotka henkisesti pahoinpitelevät häntä eikä maailma tiedä siitä mitään.

Siitä tuntuu olevan ikuisuuksia tätä stoalaista venäläistä kirjailijaa juhlittiin hänen kerrottuaan Neuvostoliiton kommunistisen Gulagin uhrien epäinhimillisestä kohtelusta -- tämän tuhansien keskitysleirien sekä orjatyöleirien järjestelmän. Solzhenitsyn itse oli Gulagin vanki vuosikymmenen ajan; hänet vangittiin koska kommunisti-johatjat pelkäsivät että hän saattaisi jonakin päivänä kirjoittaa sellaista mitä Kremlin johtajat pitäisivät loukkaavana.

SOLZHENITSYN: 20. VUOSISADAN OMATUNTO

Historioitsija Solzhenitsynin kirja, Vankileirien saaristo painettiin lukemattomia kertoja -- se käännettiin yli 50 kielelle -- ja se kosketti Lännessä asuvien ihmisten sydämiä. Neuvostoliiton johtajien karkoittamana, siitä hyvästä että hän uskalsi kertoa tämän kammottavan totuuden, tätä suurta miestä kunnioitettiin vapautta rakastavien ihmisten toimesta sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Häntä kutsuttiin usein 20. vuosisadan omatunnoksi, ja hänet tunnustettiin universaalisti suureksi esimerkiksi rohkeudesta sekä moraalisesta vakaumuksesta. Jopa liberaali lehdistö puhui aluksi kauniita sanoja Solzhenitsynistä. He olivat haluttomia nousemaan sellaista miestä vastaan jota kunnioitettiin niin paljon ja jota niin monet arvostivat totuuden puhujana.

Siten, tämä historioitsija ja totuuden puhuja teki sellaisen virheen jonka varjolla liberaalit ja kommunistit pääsivät hänen kimppuunsa. Kun eräässä lehdistötilaisuudessa kysyttiin hänen mielipidettään, että miksi nämä hirvittävät asiat rautaesiripun takana olivat tapahtuneet, ja miksi miljoonia pakkosiirrettiin, kidutettiin, näännytettiin nälkään ja uuvutettiin kuoliaaksi työllä, Gulag-orjatyöleireillä, Solzhenitsyn antoi tämän yksinkertaisen, kuitenkin hätkähdyttävän vastaukssen: "Ihminen on unohtanut Jumalan."

Tämä urhea Aleksandr Solzhenitsyn, tämä kuuluisa venäläinen kirjailija jota on kutsuttu 1900-luvun omatunnoksi, palveli kahdeksan pitkää vuotta tässä Gulag-vankilajärjestelmässä. Tänään, häntä vihataan korkea-arvoisten juutalaisten toimesta Amerikassa ja kaikkialla maailmassa koska hän paljasti 66 miljoonaan Gulag-uhrin kansanmurhan juutalaisen johdon. Monet uhreista olivat kristittyjä.

"RAIVOSTUTTAVAA", KRIITIKOT ÄRJYIVÄT

"Mitä sonä sanoit? Jumala? Raivostuttavaa", kriitikot ärjyivät. Välittömästi maailman lehdistö muutti mielipiteensä tästä miehestä jota he olivat kerran ylistäneet. Jotkut kutsuivat häntä "kristityksi fanaatikoksi", toiset sanoivat että Solzhenitsyn oli "taantumuksellinen oikean siiven uskonnollinen hörhö."

Sitten, vuonna 2000 Solzhenitsyn julkaisi uuden kirjan, nimeltään Two Hungred Years Together. Tämä uusi kirja oli pitkä tutkielma, seikkaperäinen kokoomateos useiden vuosikymmenten ajalta koskien juutalaisten vehkeilyä Venäjällä ja Neuvostoliitossa.

Karl Marx, tämä juutalainen radikaali joka innoitti Leniniä ja Trotskia kommunistisilla teorioillaan, oli Saatanan ylipappi (Richard Wurmbrand: Marx And Satan). Tässä muotokuvassa Marx antaa vapaamuurarien käsimerkin (Richardson: Monitor of Freemasonry, s. 74).

Tarkkana jokaisen yksityiskohdan myötä, jotka on kivuliaasti dokumentoitu, tämä kirjailija osoitti kuinka vuosisatojen ajan, pieni joukko vallankumouksellisia juutalaisia vehkeili kukistaakseen tsaarit. Heidän päämääränsä: hallita tsaarin Venäjää sekä perustaa juutalainen utopia maan päälle -- tämä kauan odotettu juutalaisten valtakunta.

JUUTALAISTEN REVOLUTIONAARIEN KESKITYSLEIRIT

Hätkähdyttävien implikaatioiden kera, kirja Two Hungred Years Together osoittaa kuinka Lenin, Trotski ja muut juutalaiset salaliittolaiset kukistivat Romanovien dynastian vuonna 1917 ja loivat oman bolshevikkisen totalitaarisen järjestelmän. Tulos: tuhansien viattomien miesten, naisten ja lasten yölliset pidätykset -- useimmat heistä kuljetettiin vankileireille.

Suurin ryhmä, Solzhenitsyn raportoi, olivat kristityt, ymmärrettävästi sillä nämä revolutionaariset juutalaiset halveksivat ja vihasivat Jeesusta ja Hänen valittujaan, kristittyjä. Kaiken kaikkiaan, noin 66 miljoonaa ihmistä siepattiin ja he kokivat hirvittävän kuoleman.

Neljä Gulag-komentajaa. Huomaa että he kaikki antavat salaisen juutalaisen vapaamuurariuden merkin, aivan kuten kommunistien perustaja-isä, tämä juutalainen vapaamuurari, Karl Marx.

66 miljoonaa murhattua ensisijaisesti juutalaisten Gulag-herrojen toimesta. Tämä on kymmenen kertaa enemmän kuin mitä natsien keskitysleireillä surmattiin.

Ilmiselvästi, tällainen voimakas -- ja totuudenmukainen -- kirja kuten Two Hungred Years Together täytyy tukahduttaa. Ja se on tukahdutettu. Yksikään englantilainen julkaisija, joko Britanniassa tai Yhdysvalloissa ei ole rohjennut julkaista sitä. Solzhenitsynin kirjaa on saatavilla ainoastaan venäjäksi. [Tämä kuukausikirje on vuodelta 2004. Netistä löytyy sellaista tietoa, että tämä kirja olisi käännetty saksaksi ja ranskaksi. [21] Lisäksi, Amazon.com myy kirjaa nimeltä The Solzhenitsyn Reader: New and Essential Writings, 1947-2005 jossa on tämä kirja, Two Hungred Years Together erittäin lyhennetyssä muodossa. Lisäksi, eräs firma ILMEISESTI tarjoaa tämän kirjan luettavaksi kokonaisuudessaan kolmenkymmenen dollarin maksua vastaan, http://commonknowledge.dukejournals.org/cgi/pdf_extract/9/2/204. Suom. huom.]

"MURSKATKAA TÄMÄ RÖYHKEÄ RENTTU"

Häpeämättömästi, kuitenkin hiljaisesti sekä ilman suurta torven soittoa, juutalaiset organisaatiot ovat panneet sanan kiertämään: "Murskatkaa tämä röyhkeä renttu, Aleksandr Solzhenitsyn. Älkää antako hänen teoksilleen, foorumia, älkää antaka hänen äänelleen foorumia, tappakaa hänet ylenkatseella. Ja jos teidän täytyy mainita hänen nimensä, tehkää se pilkallisesti. Antakaa hänelle ankara rangaistus siitä että hän yritti paljastaa salaisuutemme maailmalle. Tehkää hänestä esimerkki siitä mitä juutalainen valta voi tehdä miehelle joka kieltäytyy alistumasta sionistien tahtoon."

Olen nähnyt mitä he ovat tehneet Solzhenitsynille. Olen lukenut heidän halventavia arostelujaan hänen kirjastaan velvotussa mediassa sekä todistanut heidän kostonhimoista vihaansa häntä kohtaan lukemattomissa juutalaisissa aikakauslehdissä, www-sivuilla sekä sanomalehdissä jotka ovat vaikutusvaltaisia mutta jotka ovat tuntemattomia suurelle yleisölle. Tämä armoton juutalainen valtaklikki toimii tappaakseen ihmisiä useilla tavoilla. Mel Gibsonin tapauksessa, se oli julkisempaa. Solzhenitsynin tapauksessa, se on henkilökohtaisempaa sekä yksityisempää. Selvästikin, Solzhenitsynin kirjoitukset koskien juutalaisten osuutta Neuvostoliiton holokaustissa ovat suuri uhka juutalaisten suunnitelmille globaalista ylivallasta.

Venäjällä, miljoonat ihmiset -- monet heistä Gulagin eloonjääneitä -- kuitenkin rakastavat ja kunnioittavat tätä vanhenevaa, Jumalan miestä, Aleksandr Solzhenitsynia. He ovat lukeneet hänen uusimman kirjansa, ja he tietävät että se on totta. He elivät sen! He ymmärtävät myös hyvin miksi tällainen kirja pidetään pimennossa amerikkalaisilta. Nämä Talmudiin uskovat juutalaiset ovat kiivaasti päättäneet että totuus heidän vastenmielisistä rikoksistaan täytyy kätkeä. Solzhenitsynin maine täytyy pilata ja hänen krjoituksensa täytyy haudata ikuisiksi ajoiksi.

Joten nyt, tätä miestä, Solzhenitsynia, joka kärsi juutalaisten piinaajiensa käsissä niin kauan, täytyy piinata taas kerran, ja tästä samasta "rikoksesta" -- sanojen loukkaavasta käytöstä.

Se oli lenin joka kerran sanoi: "Sanat ovat tappavampia kuin luodit." Leninistinen ideologia on totisesti esimerkki myrkyllisestä Talmud-juutalaisesta mielenlaadusta. Tänään, Amerikassa, on monia asioita joita ei saa sanoa ääneen, joista ei saa kirjoittaa ja joita ei ole lupa julkaista. Minä tiedän. Minä olen uskollisesti seurannut Jumalan kutsua ja tehnyt parhaani seuratakseni Solzhenitsynin jalanjälkiä. Juutalaiset holokausti-revisionistit ovat uhkailleet minua sekä Power of Prophecy -ministeriötä.

Kuten Mel Gibson ja Aleksandr Solzhenitsyn, Texe Marrs on nyt väärin perustein sekä julmasti leimattu "antisemitistiseksi", "juutalais-vihaajaksi" ja pahemmaksi kaikilla seitsemällä mantereella. [Texe Marrsissa kyllä on tietynlaista juutalais vastaisuutta, hän esimerkiksi kannattaa "korvausteologiaa" eikä hän tuo riittävän selvästi esille, että kyseessä ovat Talmudiin uskovat juutalaiset -- pieni vähemmistö. Suom. huom.]

Tämä virallinen postikortti, jota levitettiin laajalti Venäjällä vallankumouksen jälkeen, on otsikoitu "Proletariaatin vallankumouksen johtajat." Tämä postikortti paljastaa kommunistisen puolueen alkuperäisten johtajien juutalaisuuden. Kaikki kuusi, mukaanlukien Lenin ja Trotski ovat juutalaisia.

MUUTAMIA PELOTTOMIA VIHATAAN

Heidän suurin vihansa on varattu niille muutamalle pelottomalle jotka uskaltavat paljastaa maailmalle juutalaisten rikokset kommunistisessa Gulagissa, erityisesti sionistien murhaamat 66 miljoonaa miestä, naista ja lasta, joista monet olivat Raamattuun uskovia kristittyjä. [Mistä ihmeestä tämä 66 miljoonaa on saatu? Antoiko Solzhenitsyn tällaisen luvun, vai onko se Texe Marrsin omaa mielikuvitusta? "Virallisen totuuden" mukaan Stalin tapatti 15...20 miljoonaa oman maansa kansalaista. Suom. huom.]

Yhtä vihattuja ovat miehet kuten Ernst Zundel Kanadasta, joka on kyseenalaistanut että kuoliko natsien holokaustissa todella kuusi miljoonaa juutalaista. Mutta vaikka natsien holokaustissa kuoli kuusi miljoonaa ihmistä, entäpä ne 66 miljoonaa jotka kuolivat juutalaisten Gulagissa? Ja muista: tuhansia natseja on metsästetty ja rangaistu heidän raportoiduista rikoksistaan ihmisyyttä vastaan. Miksi yksikään sionistinen juutalainen ei ole koskaan joutunut oikeuden eteen kommunistisessa Gulagissa tekemistään rikoksista?

Melkein kuuden vuosikymmenen ajan, Amerikka ja koko maailma on saarnannut saksalaisille, muistuttaen heitä natsien tekemistä rikoksista. On vain reilua ja oikeudenmukaista että me kaikki käännämme nyt huomiomme kommunistiseen Gulag-holokaustiin, että me paljastamme juutalaisten roolin näissä hirvittävissä rikoksissa ja muistutamme juutalaisia mitä heidän rikolliset esivenhempansa tekivät näille 66 miljoonalle viattomalle uhrille, joista useimmat olivat kristittyjä.

Eikö olisi myös aika että me vaatisimme Christian Holocaust Museumin perustamista Jewish Holocaust Museumin viereen Washington D.C:ssä, joka on veronmaksajien rahoittama? Ovatko ainoastaan juutalaiset muistamisen arvoisia? Entäpä tuska ja kärsimys jota kokivat niin monet muut etniset ja uskonnolliset ryhmät, mukaanlukien Venäjän ja itäisen Euroopan kristityt juutalaisen bolshevikkisen kauden aikana? Eivätkö kymmenet miljoonat pakanat (ei-juutalaisen) ansaitse myös tulla muistetuksi? [Myös suomalaiset kristityt kärsivät "juutalaisen bolshevikkisen kauden aikana Talvisodan muodossa. Suom. huom.]

Tässä on toinen uutiskirje, mutta ikäänkuin jatkoa edelliselle. Siinä selitetään taustoja Boratin tempaukselle jossa hän ojensi pussillisen paskaa hyviä käytöstapoja opettavalle Cindy Streitille.... [22]

All Hail The Jewish Master Race

"Meidän rotumme on isäntärotu. Me olemme jumalia tällä planeetalla. Me olemme aivan yhtä erilaisia alempiin rotuihin verrattuna kuin he ovat verrattuna hyönteisiin. Itse asiassa, meidän rotuumme verrattuna, muut rodut ovat petoja ja eläimiä, karjaa parhaimmillaan. Meidän kohtalonamme on hallita alempiarvoisia rotuja. Meidän maanpäällistä valtakuntaamme tulevat hallitsemaan meidän johtajamme rautaisella sauvalla. Massat nuolevat jalkojamme ja palvelevat meitä orjinamme."

Jos kysytään, että millainen ihmisryhmä omaksuu tällaiset opit, mikä olisi sinun vastauksesi? Useimmat teistä luultavasti vastaisivat: "Natsit." Tänään, ne ovat juutalaiset jotka esittävät kaikki nämä myrkylliset väitteet rodullisesta ylemmyydestä. Ei, eivät kaikki juutalaiset. Mutta, kuten minä tulen osoittamaan, suuri määrä juutalaisten johtajia allekirjoittavat nämä pahat ja vaaralliset teoriat rodullisesta ylemmyydestä.

EI PERUSTAA RAUHALLE

Muistelmissaan, ollessaan Valkoisessa Talossa, entinen presidentti Jimmy Carter kirjoitti, että arabien ja israelilaisten välillä voisi olla rauha mikäli Israelin pääministeri Menachem Beginillä ei olisi natsien kaltaista rodullista näkemystä. Begin, Carter muisteli, uskoi että juutalaiset olivat isäntä-rotu, ylivertaisia egyptiläisiin ja arabeihin verrattuna. [Tämä itse asiassa voi hyvinkin pitää paikkansa. Suom. huom.] Begin uskoi myös, että Jumala halusi juutalaisten omistavan tämän maan, joten minkäänlaiselle rauhalle ei olisi tilaa. Juutalaiset himoitsivat aina vain lisää maata ja heillä on aikomuksena omistaa se.

Suosittu NYC:n rabbi, Mendel Schneerson, opetti että juutalaiset ovat ylempi ja "täysin eri laji".

JUUTALAISET TÄYSIN ERI LAJI?

Rabbi Mendel Schneerson, tämä edesmennyt juutalainen Lubavitcher sekä George H.W. Bushin ystävä, uskoi myös että juutalaiset ovat isäntä-rotu. Monet juutalaiset ovat tänään yhtä mieltä etämän edesmenneen rabbin kanssa. Jotkut jopa uskovat että Schneerson nousee kuolleista jonakin päivänä ja hän palaa juutalaisena maailman vapahtajana. Schneerson selitti kerran juutalaista rodullista ylemmyyttä tähän tapaan: "We have a case of the Jew... totally different species." [Meille juutalaisten, todella erilaisen lajin, hyvinvointi on tärkeä.]

"Juutalaisen ihmisen keho," Schneerson kerskui, "on täysin erilainen verrattuna maailman kaikkien muiden kansakuntien ihmisiin verrattuna. Pakanoiden keho on turhuutta. Vielä suurempi ero on sielussa... Ei-juutalaisen sielu on peräisin kolmesta saatanallisesta sfääristä, kun taas juutalaisen sielu on lähtöisin puhyydestä."

Holokausti-aktivisti Elie Wiesel, jonka kertomukset hänen kokemuksistaan holokaustista ovat valhetta, myös väittää juutalaisten olevan ylempi rotu: "Kaikki meissä on erilaista. Olemme ontologisesti poikkeuksellisia."

EI SEKA-AVIOLIITTOJA YLEMPÄÄ ROTUA VARTEN

Tämä juutalaisten myrkyllinen teoria itsestään vaikuttaa heidän suhtautumiseensa muihin kansakuntiin sekä muihin ihmisiin. Koska he ovat vakuuttuneita että he ovat isäntä-rotu, korkea-arvoisempia, jumalallisia sieluja jotka elävät alempiarvoisten petojen keskellä, Israel ei vahvista tai salli seka-avioliittoja (The Jerusalem Post, 20.10.1994, s. 26). USA:ssa, liberaalit juutalaiset vaativat seka-avioliittoje, mutta vain pakanoiden kesken! Juutalaiset johtajat rahoittavat kansalaisoikeusliikkeitä, ja kannattavat yhä lisääntyvää maahanmuuttoa. Mutta kotona Israelissa, Sharonin hallitus on nyt rakentamassa Berliinin muurin kaltaista rakennelmaa, luoden apartheid-kansakunnan, pitääkseen "alempiarvoiset" arabit omissa ghetoissaan. [Eikö Marrs tiedä, että muurilla pyritään estämään itsemurhapommittajien iskut? Suom. huom.]

Ze´ev Chafeto, The Jerusalem Reportin rohkea toimittaja huomauttaa, että Israelin lait kieltävät ei-juutalaista rotua olevien muutot Israeliin. Juutalaiset ovat sitoutuneet pitämään rotunsa "puhtaana", aivan kuten natsit pyrkivät pitämään arjalaisen rodun puhtaana. Kristityt eivät varsinkaan ole tarvetulleita, ja israelilaiset käyttävät toistuvasti loukkaavia sanoja kuvaillakseen pakanoita ja kristittyjä, kuten "shiksa", "schwartze", ja "shegetsz". [Ihmettelen, että eivätkö juutalaiset häpeä sisäsiittoisuuttaan. Luulisi että kukaan täysijärkinen nainen ei suostuisi mmenemään sänkyyn yhdenkään sellaisen miehen kanssa joka on edes jossain määrin sisäsiittoinen, on hän sitten juutalainen, suomalainen tai pakistanilainen. Ainakin viimeksi mainitussa kansallisuudessa sisäsiittoisia löytyy pilvin pimein. Suom. huom.]

Koska juutalaiset väittävät olevansa mestari-rotu, jonka sielun Talmud sanoo olevan paljon korkeammalla tasolla kuin pakanoiden animalistiset sielut, on yleistä että juutalaiset auktoriteetit kutsuvat kaikkia pakanoita alentavalla termillä "goy", joka vastaa kirosanaa. Sillä välin, arabeja pidetään niin ala-arvoisina, että he ovat vieläkin alempana kuin tämä "goy".

JUUTALAINEN VERI VERSUS ALEMPIARVOINEN VERI

Kun useita hänen oppilaitaan syytettiin erään teini-ikäisen arabi-tytön murhasta, rabbi Yitzhak Ginsburg väitti: "Juutalainen veri ei ole sama asia kuin pakanan veri." Toisin sanoen, jos jumalan tasolla oleva juutalainen surmaa alempiarvoisen, kuinka tämä voi olla murha?

Israelilaisen Yeshiva-koulun oppilaat osoittavat usein mieltään ja huutavat: "Kuolema arabeille!" Puolustaen heidän äärimmäistä käytöstään, rabbi Ido Elba selittää: "Talmudin mukaan, kenen tahansa pakanan saa tappaa." Rabbi Schlomo Aviner lisää, että normaalit inhimilliset lait eivät päde juutalaisiin.

Tämä ahkerasti opiskeltu Gush Emunium sanoo: "Juutalaiset eivät ole eivätkä voi olla tavallisia ihmisiä... Liitto jonka Jumala teki juutalaisten kanssa mitätöi moraaliset lait jotka sitovat normaaleita kansakuntia."

"JEESUS ON ÄPÄRÄ," SANOO TALMUD

Jopa Israel My Gloryn johtaja, joka on sionistinen niin kutsuttu kristillinen ministeriö, on pannut merkille juutalaisten oudot näkemykset joita Talmudista löytyy. Tämän organisaation aikakauslehti (joulukuu - tammikuu 1995/1996) julkaisi artikkelin jossa paljastettiin monia vihan täyttämiä talmudilaisia uskomuksia.

Näihin uskomuksiin kuuluu, että Jeesus syntyi äpäränä ja että Hänen äitinsä Maria oli huora (Mishna Yebamoth 4:13); että Jeesus harjoitti mustaa magiaa (Sanhedrin 1076); ja että Jeesus kärsii nyt ikuista rangaistusta kiehuvaa ulostetta sisältävässä sammiossa (Mishna Sanhedrin 10:2). Nämä viittaukset ovat peräisin Talmudin englanninkielisestä käännöksestä nimeltään The Soncino Talmud.

Totisesti, tämä vihan täyttämä, antikristillinen elokuva The Last Temptation of Christ (Kristuksen viimeiset kiusaukset), jonka Universal Studios ja sen johtaja, juutalainen Lewis Wisserman tuottivat, oli tarkka heijastuma siitä mitä Talmud opettaa. Ja kuitenkin rabbit sekä juutalaisten johtaman Simon Wiesenthal Centerin, ADL:n, ja Southern Poverty Law Centerin johtajilla on röyhkeyttä kritisoida Mel Gibsonin elokuvaa koska se pelkästään kertoo totuuden Jeesuksen oikeudenkäynnistä sekä kuolemasta. Millaisia tekopyhiä!

"TAPA KAIKKI KRISTITYT" -- TALMUD

Tämä kuuluisa juutalainen rabbi, Maimonides, jota kristityt apologistit ja sionismin puolustajat ylistävät "suureksi Jumalan mieheksi" rohkaisi juutalaisia surmaamaan kaikki kristityt. Talmudissa (Hilkoth Akrum 10:1), Maimonides sanoo: "Älkää säälikö heitä. Älkää osoittako heille armoa. Täten, jos näet jonkun hukkumassa, älä tarjoa apuasi... On oikein tappaa hänet omn käsin heittämällä hänet kaivoon tai jollakin toisella tapaa."

Tämä hirviömäinen ja barbaarinen tapa jolla Israel kohtelee palestiinalaisia sekä muita arabeja jotka on otettu vangiksi voidaan helposti ymmärtää kun me ymmärrämme että juutalaisten oma pyhä kirja, Talmud, sanoo että harhaoppiset sekä petturit tulee surmata viivytyksettä (Abhodah Zarah 266) ja että vangiksi otettu pakana voidaan surmata "jo ennenkuin hän tunnustaa... Mitä pikemmin, sen parempi..." (Choschen Hammischpat 388:10). [Texe Marrsilla on paljon tärkeää asiaa, mutta sitten hän tekee hallaa omalle uskottavuudelleen, esim. tässä hän yleistää ja väittää Talmudin olevan (kaikkien) juutalaisten pyhä kirja. Tietääkseni suurin osa juutalaisista on maallisia eivätkä pidä edes Tooraa erityisen pyhänä, Talmudista puhumattakaan. Onko Texe Marrs säilynyt hengissä koska hän antaa oikean tiedon lisäksi harhaanjohtavaa informaatiota? Suom. huom.]

PAKANOIDEN MURHAAMISTA YLISTETÄÄN "PYHÄNÄ UHRINA"

Edelleen, Talmud sanoo, että pakanoiden murhaaminen on "pyhä uhri" Jumalalle (Zohar 3:2276; Zohar 1:38-39). Pakanoiden surmaaminen kaula katkaisemalla on erityisen suositeltavaa (Pesachim 49).

Tämä palkittu juutalainen propaganda-elokuva, Schindlerin lista, kuvailee Schindlerin murehtivan sitä kuinka vain harva juutalainen on onnistunut pakenemaan keskitysleireiltä, mutta eräs pienikokoinen, vanha juutalainen mies sanoo hänelle: "Meidän pyhässä kirjassamme, Talmudissa, sanotaan että jos sinä pelastat vain yhden ihmisen, se on aivan kuin sinä olisit pelastanut koko maailman." [Texe Marrs käyttää tässä termiä "natsien työleireiltä" -- edelleen seikka joka vihjaa sen puolesta että Marrs vähättee holokaustia ja että hän saattaisi olla "kaksoisagentti". Suom. huom.]

Itse asiassa, Talmud sanoo, että jos sinä pelastat yhdenkin juutalaisen hengen, se on sama kuin sinä olisit pelastanut koko maailman. Talmudin mukaan, pakanoiden henki ei ole minkään arvoinen.

On tärkeä muistuttaa, että juutalaisille Talmud ei ole ehdoton ja kiinni lyöty dokumentti. Rabbit opettavat että se on elävä ja hengittävä ohjeellinen dokumentti, nykypäivän kiistaton pyhä kirja. USA:n Korkeimman oikeuden tuomari, kiihkeä juutalainen uskova, ylisti Talmudia New York Timesissä. Hän sanoi: "Talmud on minun pyhä ohjeeni päivittäisessä elämässäni."

LAPSIA RAISKATAAN JA MURHATAAN

Roomassa, Italiassa, vuonna 2000, Italian poliisi mursi yhdentoista juutalaisen muodostaman rikollisliigan. Saatiin selville että he olivat siepanneet orpokodeista 2-5 vuotiaita pakana-lapsia raiskaten heidät ensin ja sitten surmaten heidät. Nämä halveksittavat rikokset videoitiin ja sitten niitä myytiin ympäri maailmaa. Yli 1 700 asiakasta oli maksanut jopa 20 000 dollaria per filmi nähdäkseen kuinka pieniä lapsia raiskattiin ja murhattiin.

Sekä Associated Press että Reuters raportoivat tästä kammottavasta rikoksesta 27.9.2000 (katso myös The Rome Observer 1.10.2000). Mutta vain harva amerikkalainen sanomalehti eikä yksikään amerikkalainen TV-asema kertonut tätä järkyttävää uutista. Miksi? [Sanotaan että Suomessa Media on juutalais- tai Israel vastainen, mutta ei tästä tapauksesta kerrottu myöskään Suomessa, joten asia on todellisuudessa juuri päinvastoin. Suom. huom.]

Kun Italian TV lähetti kuvaa pidätyksestä yli yhdelletoista miljoonalle katsojalle, juutalaiset viranomaiset raivostuivat. Syyttäen kunnianloukkauksesta, he vaativat että juutalainen eliitti joka istui tämän italaialaisen TV-kanavan johtokunnassa rankaisisi niitä jotka olivat vastuussa ohjelman lähettämisestä. Tämä toteutettiin. Nämä työntekijät erotettiin.

Ei voi muuta kuin ihmetellä. Oliko se judaismin kaikkein pyhin kirja, Talmud, joka antaa näiden hirviöiden sydämiin tällaisia hirvittäviä rikoksia lapsia kohtaan? Lopujen lopuksi, Talmud sanoo, että jos mies raiskaa alle kolmivuotiaan tytön, "Se ei ole mitään." Ja pakanoita, Talmudin mukaan, voidaan tappaa ilman rajoituksia.

ISÄNTÄROTU -- HYVÄN JA PAHAN TUOLLA PUOLEN

Kaikissa tapauksissa, tämän juutalaisen isäntä-rodun ei tarvitse noudattaa normaalin oikeudenmukaisuuden ja moraalin standardeja. Heidän sanotaan olevan "hyvän ja pahan tuolla puolen". Tämä on se mitä Adolf Hitler uskoi arjalaisista. Se on sitä mitä Ariel Sharon ja sadat juutalaiset rabbit ja illuminaatit uskovat juutalaisista.

Israelin pääministeriä Yitzhak Rabinia syytettiin siitä että hän antoi määräyksen tuhansien egyptiläisten sotavankien surmaamisesta sekä heidän ruumiidensa heittämisestä puskutraktoreilla tehtyihin joukkohautoihin vuonna 1973. Myöhemmin, kun Rabin aloitti rauhanneuvottelut Arafatin kanssa, vihaiset juutalaiset murhasivat Rabinin.

Kun Rabinilta kysyttiin hänen aiempaa roolia tuhansien aseettomien egyptiläisten sotavankien teurastamisessa vuoden 1973 sodan aikana, Pääministeri Rabin tuskasi: "Minä en aio keskustella siitä. Se on muinaista historiaa." Outo ja paljon puhuva kommentti, totisesti, sillä juutalaiset väittävät että mitkään rajoitukset eivät kiellä niiden saksalaisten sieppauksia, oikeudenkäyntejä ja teloituksia joita syytettiin sotarikoksista jotka tapahtuivat 1930- ja 1940-luvulla, yli kuusi vuosikymmentä sitten.

"YE SHALL DIE LIKE MEN"

Jumala ei ole rasisti. Hänellä ei ole käyttöä vihaajille. Pyhässä Raamatussa, meidän Vapahtajamme tyrmää täysin isäntärotu-teorian vahvistaen meille, että ihmisen lihassa ja veressä ei ole mitään pyhää: "Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta."

Raamatussa, Kuningas Daavid kertoo pahoille (unrighteous) juutalaisille, että vaikka tradition mukaan he olivat jumalia, "...kuitenkin te kuolette, niinkuin ihmiset kuolevat, ja kaadutte niinkuin kuka ruhtinas tahansa." [Psalmi 82:7]

Nämä juutalaiset uskoivat kiihkeästi, että heidän verensä on jumalallista, ja että ainoastaan juutalaiset muodostavat pyhän kansakunnan. He näkevät itsensä "Jumalan valittuina", erityisenä isäntä-rotuna. Heidän sionistiset johtajansa näkevät muut ihmiset syöpäläisinä joilla ei ole juurikaan arvoa. Nämä juutalaiset ovat pahasti harhassa. Heidän täytyy katua.

Edelleen, Jumala valmistelee heille suurta yllätystä. Jolleivat he kadu rasismiaan ja syntejään, sekä käänny Jeesuksen Kristuksen puoleen, nämä elitistiset juutalaiset menevät siihen paikkaan missä on paljon tilaa. Totisesti, Sananlaskut 27:20 ja Jesaja 5:14 vakuuttavat meille että helvetti ei ole koskaan täynnä, ja että sitä aina laajennetaan. Täten, siellä on paljon tilaa liekkien keskellä jumalattomia juutalaisia varten joiden ylimielisyys ja ylpeys saavat heidät pitämään itseään isäntä-rotuna. [Pakanoiden oma käytös vain vahvistaa heidän käsitystään omasta ylivertaisuudestaan. Nämä sionistiset juutalaiset näkevät kun John Hagee, Meller, ym. jatkavat Israelin "siunaamista" samalla kun he itse tekevät kristityille entistä ilkeämpiä temppuja, ja pilkkaavat heitä entistä enemmän. Ei-uskova maailma näkee sen, kun kristityt eivät puolustaudu juutalaisten hyökkäyksiä vastaan mitenkään, teeskennellen että eivät edes näe, että heitä "pannaan halvalla". Täten, kristityt joutuvat naurun alaiseksi myös ei-uskovan maailman taholta. Middle East Online sentään ymmärsi yhdistää Boratin "tempaukset" ja sionismin toisiinsa. Suom. huom.]

Nyt kun vuosi 2009 alkaa (onneksi) kallistua ehtoopuolelle, voimme todeta että John Hageen ennustukset Israelin ja Iranin tai USA:n ja Iranin välisestä sodasta, Googin sodasta puhumattakaan eivät ole toteutuneet. Tämä on ilouutinen niille miljardeille jotka olisivat joutuneet kärsimään suunnattomasti mikäli öljykuljetukset Lähi-idästä olisivat loppuneet mittavan sodan seurauksena. En tiedä, onko rauhan säilyminen pettymys John Hageelle, mutta epäilen että on. Tosin se on ymmärrettävää. Hän vastustaa juutalaisten evenkeliointia eikä edes usko että juutalainen voisi uskoa Jeesukseen vapahtajanaan Evankeliumin julistamisen kautta. Tässä kirjassaan hän ei sano suoraan että ne juutalaiset jotka eivät usko Jeesukseen ovat matkalla helvettiin, mutta epäsuorasti hän ymmärtää että näin on. Tosin, netissä on sellaistakin tietoa, että hänen mukaansa juutalaiset voisivat pelastua lakia noudattamalla vaikka eivät uskoisikaan Jeesukseen, mutta tämä joukko on ilmeisesti melko vähäinen.

Hageen mukaan juutalaisten epäusko ei ole heidän omaa syytään vaan syyllinen on Jumala joka on "sokaissut heidät". Tosin, Raamatussa anotaan selvästi että Jeesus oli aidosti murheissaam siitä että juutalaiset eivät ottaneet Häntä vastaan, joten Jeesuksen mukaan juutalaiset olivat itse syyllisiä siihen mitä heille myöhemmin tapahtui. Tosin voi olla, että Jumala oikeasti sokaisi heidät, mutta että heidän oma paatumuksensa oli syynä tähän tekoon. Täten, Jeesuksen murhe juutalaisten puolesta olisi ollut sittenkin aitoa. Vanhassa Testamentissa kerrotaan, että Jumala paadutti faraon sydämen koska farao oli jo vuosien ajan pitänyt israelilaisia orjudessa ja määräsi kaikki poikalapset surmattavaksi (Exodus 1:22; 7:3). Jeesus oli syyttänyt fariseuksia kovasydämisyydestä, joten tämä lienee syynä siihen että Hän sokaisi heidät. Matteus 23:37-39 kertoo Jeesuksen tuntemasta murheesta kansaansa kohtaan:

"Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi.' Sillä minä sanon teille: tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen.'"
Kirjassa Jerusalem -- Jumalan uhriliesi kuumennettu vastuuta pyritään lakaisemaan pois juutalaisten päältä. Sivulla 161 sanotaan:
"Juuri annetun selityksen pohjalta joku saattaa kysyä: 'Jos Jumala paaduttaa minut, niin miksi hän sitten syyttää minua paatumuksestani?' Juutalaiseen tapaan Paavali ei juurikaan anna meille lohtua, vaan vastaa kysymykseen kysymyksellä: '...oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan?' Voiko saviastia riidellä savenvalajan kanssa, jonka taitavat kädet ovat valmistaneet sen parasta mahdollista käyttöä varten?"
"Juutalaiseen tapaan Paavali ei juurikaan anna meille lohtua..." mutta Jeesus antaa meille lohtua, kuten yllä olevissa Raamatun jakeissa on kerrottu: juutalaiset olivat itse syyllisiä omaan paaduttamiseensa sekä kohtaloonsa joka tästä seurasi. Ja jos juutalainen etsii Herra, niin Herra johdattaa hänen luokseen sellaisen henkilön joka osaa kertoa hänelle Jeesuksesta. On se kumma kun Hageen mielestä mikään ei ole koskaan juutalaisten omaa syytä.

Takaisin aiheeseen. Koska juutalaiset ovat matkalla helvettiin, ja koska side pysyy heidän silmillään niin kauan kuin seurakunta on maan päällä, todellinen syy miksi John Hagee vaatii hyökkäämään Iraniin lienee se, että jouduttaisi Googin sotaa, Harmagedonia, ynnä kaikkia muita eskatologisia kauhuja -- sekä jouduttaisi myös hetkeä jolloin juutalaisten silmät avautuisivat. Tosin, meillä ei ole muuta kuin Hageen oma arvio että "hyökkäys Iraniin SAATTAISI jouduttaa näiden tapahtumien aikataulua". Näin ei välttämättä tapahdu. Voi käydä myös niin, että puoli maailmaa syttyy tuleen mutta Jeesuksen takaisin tuleminen on silti vuosikymmenten päässä. Ilmeisesti Hagee haluaa ottaa riskin ja uhrata miljoonia tai kymmeniä miljoonia tai satoja miljoonia ihmisiä koska hyökkäys Iraniin SAATTAA jouduttaa Jeesuksen takaisin tulemista sekä juutalaisten pelastumista. Entä ne miljardit muut jotka eivät ole juutalaisia eivätkä kristittyjä. Heidätkö saa uhrata?

Sivulla 122 sanotaan:

"Solmii Israelin kanssa seitsenvuotisen rauhansopimuksen, jonka hän sitten rikkoo kolmen ja puolen vuoden kuluttua. Hän '...tuottaa turmion väkeville ja pyhien kansalle.' (jae 24)...Kun Antikristus sitten aloittaa hyökkäyksensä juutalaisia vastaan he pakenevat Jordaniassa sijaitsevaan Petraan, missä itse Jumala jollakin yliluonnollisella tavalla suojelee heitä joutumasta tämän hirviön käsiin."
Tämä kohta särähtää pahasti minun korviini. Ensinnäkin, tässä sanotaan, että antikristus "tuottaa turmion väkeville ja pyhien kansalle" ja sitten tämä väite kumotaan sanomalla että Jumala "suojelee heitä joutumasta tämän hirviön käsiin." Lisäksi, rauhansopimus perinteisesti solmitaan sodan tai vihollisuuksien jälkeen. Koska antikristus ei ilmestyttyään aloita sotaa juutalaisia vastaan, myöskään rauhansopimukselle ei ole tarvetta. Ja jos hän solmisi määräaikaisen rauhansopimuksen, Israelin kanssa, Israel tietäisi että rauha loppuu aikanaa. Kuitenkin, juutalaiset pitävät antikristusta Jumalana. Ei tässä ole mitään järkeä! Oletko sinä tehnyt Jeesuksen kanssa "seitsenvuotisen rauhansopimuksen" vai kenties "ikuisen rauhansopimuksen"?

Toinen kohta. Aika helpolla Hagee päästää juutalaiset sitten kun antikristus kääntyy heitä vastaan: "Kun Antikristus sitten aloittaa hyökkäyksensä juutalaisia vastaan he pakenevat Jordaniassa sijaitsevaan Petraan..." Tässä hän antaa ymmärtää että KAIKKI juutalaiset pakenisivat Petraan. Raamattu antaa kuitenkin paljon synkemmän kuvan. Sakarja 14:1-5:

"Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi. Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista. Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä. Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin. Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussiaan, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi."
Luukas 21:20-24 puhuu tästä samasta asiasta, samoin kuin Matteus 24:15-21. Tämä ei voi tarkoittaa vuoden 70 J. Kr. tapahtumia eikä myöskään Harmagedonin sotaa. Ainoa vaihtoehto on, että nämä asiat toteutuvat silloin kun antikristus häpäisee temppelin ja alkaa vainota juutalaisia. Hänen sotajoukkonsa hyökkäävät Jerusalemiin ja naiset raiskataan... Ei mikään kauhean mukava kohtalo Jerusalemin asukkaille. Jos Hagee olisi pohtinut näitä jakeita, hän ei niin innokkaasti puolustaisi Israelia tai kannattaisi juutalaisten muuttoa sinne -- raiskattavaksi...

En ymmärrä miksi tällainen kirja on ylipäätään pitänyt suomentaa. Joka tapauksessa, kirjaa In Defence of Israel ei ole suomennettu, joten ehkä Patmoksen ja Hageen yhteistyö ainakin tältä osalta on päättynyt; ehkä Meller & kumppanit ovat ymmärtäneet että Hagee on mennyt liian pitkälle "Israelin ymmärtämisessä". Uutinen MTV3:n tekstikanavalta:

RASISMIRYHMÄT NOUSUSSA USA:SSA

Äärioikeistolaiset ryhmät ovat nousussa Yhdysvalloissa. Tuoreesta tutkimuksesta käy ilmi, että ideologisesti rasismin varaan virittäytynyt aate on jälleen leviämässä Yhdysvalloissa kovaa vauhtia.

Southern Poverty Law Center -tutkimuskeskuksen mukaan vihamielinen äärioikeistolaisuus kasvaa nyt nopeimmalla vauhdilla 10-12 vuoteen.

Tutkimuksen mukaan rotuun perustuvien "viharyhmien" määrä on lisääntynyt jopa 54 prosenttia vuodesta 2000. [23]

Tämä osoittaa sen että John Hagee ei ole saanut sanomaansa perille. Ja se on myös täysin ymmärrettävää, ihmiset ovat kyllästyneet kuulemaan propagandaa "juutalaisten erinomaisuudesta" ja "että meidän pitää puolustaa" heitä samaan aikaan kun asuntoja pakkohuutokaupataan ja Borat solvaa elokuvissaan kristillisiä ja amerikkalaisia arvoja (amerikkalaiset eivät ole tyhmiä: he tietävät kyllä mikä on se ryhmä joka on saanut aikaan tämän sotkun). Jos ei olisi ollut Hageen kaltaisia "sinisilmäisiä" ihmisiä vaan sellaisia jotka olisivat rehellisesti sanoneet että juutalaiset ovat tehneet myös paljon pahaa (mutta meidän ei silti pidä vihata heitä), kenties ei olisi syntynyt tällaista äärimmäistä vastareaktiota jonka seurauksena juutalais-vihamielisten ryhmien määrä kasvaa vauhdilla. Mutta nyt on jo liian myöhäistä... [Melkoinen "sattuma" että Texe Marrs mainitsi juuri tämän Southern Poverty Law Centerin esimerkkinä juutalaisten johtamasta organisaatiosta.]

Kuten alussa sanoi, en edelleen odota mitään suuria uskonnollisia yhteenottoja erilaisten kristillisten ryhmien välille USA:ssa enkä muuallakaan. Jeesuksen tulo viipyy, ja sen seurauksena ihmiset jotka tienaavat rahaa "maailmanlopun ennustuksilla" ovat kovilla ja saattavat käyttäytyä arvaamattomasti. Mutta suuri yleisö (puhun nyt kristityistä), mikäli taantuma loppuu, osaa ottaa rennosti ja he lähtevät lomalle rentoutumaan, ja etsivät muuta sisältöä elämälleen, tai sitten tappavat itsensä.

Viime hetken lisäys: Vaikka minä olenkin kritisoinut John Hageeta melko voimakkaasti, tätä en olisi hänestä ikinä uskonut -- HÄN ON SYYLLISTYNYT AVIORIKOKSEEN, josta oli seurauksena avioero; itse asiassa tämä tapahtui jo vuonna 1975. [24] Tässä blogissa mainitaan myös, että Hagee oli antanut todella törkeitä kommentteja Roomalaiskatolisesta kirkosta, sanoen että he tappoivat Jeesuksen Kristuksen. Kenties Hageen pilkkaavat lausunnot Jeesuksesta ja hänen vaatimuksensa käynnistää maailmansota ovat seurausta siitä että hän teki aviorikoksen ja samalla mahdollisesti anteeksiantamattoman synnin. Mellerin olisi kannattanut paneutua tämän miehen taustoihin sekä puheisiin ennenkuin lähtee kääntämään hänen kirjojaan.

Näyttää siltä, että "Israelin ymmärtäjillä" on poikkeuksellisen löyhä moraali ja heillä on suuri riski syyllistyä aviorikokseen, tai sitten se on niin päin, että kun ensin ihminen on tehnyt aviorikoksen ja mahdollisesti anteeksiantamattoman synnin; hänestä tulee Israelin ymmärtäjä. Luulisi että Ted Haggard ja Todd Bentley myös olivat tai ovat jonkin asteisia "Israel-faneja". Texe Marrsista voidaan sanoa kaikenlaista, mutta ei ole tullut ilmi että hän olisi pettänyt vaimoaan. Fritz Springmeierin vaimo otti miehestään eron sen jälkeen kun tämä oli "löytänyt" Cisco Wheelerin ja alkoi tehdä hänen kanssaan läheistä yhteistyötä "mielenhallinnan purkamisen" parissa. Mutta, en ole kuullut että Fritz olisi mennyt sänkyyn hänen kanssaan. Myös Stephen King on pysynyt uskollisena vaimolleen, toisin kuin monet jotka vihaavat häntä...

Huvittavaa, että John Hagee, joka haukkui Roomalaiskatolista Kirkkoa huoraksi, osoittautui itse juuri tällaiseksi. Tosin maaliskuussa 2008 hän väitti, että hänen sanojaan oli tulkittu väärin. [25], [26] Kaikkein todennäköisin selitys on, että oikeasti haukkui Roomalaiskatolista kirkkoa "huoraksi", mutta hän joutui kiistämään tämän, koska hän tuki näkyvästi John McCainin kampanjaa, ja pelkäsi että hänen kommenttinsa saattaisi karkoittaa roomalaskatoliset äänestäjät.


Takaisin