web space | website hosting | Business Hosting | Free Website Submission | shopping cart | php hosting
Pasi Toivonen kirjoitti 24.11.2003 kello 08:51:
> Hei Olli,
>
> Kuuntelitko eilen Taivaan ja maan väliltä? Meller opettaa että Pedon
> merkin ottanut voi pelastua. Toivottavasti sinä et ole samaa mieltä.
> Olen saanut sen käsityksen että et ole. Toivottavasti olen oikeassa.
>
> t: Pasi

Joo, kuuntelin ohjelman ja heti aluksi sanon että en ole samaa mieltä Mellerin kanssa. Hän on harhassa. Kukaan pedon merkin (mikro- tai biosiru?) ottanut ei voi pelastua kadotustuomiolta. En edes usko, että pedon merkin ottanut voisi päästä 1000-vuotiseen valtakuntaan, vaan kaikki pedon joukot, johon kuuluu myös siis pedon merkin ottaneet, surmataan Jeesuksen tullessa näkyvästi maan päälle. Ks. Ilm. 19: 19-21. Jakeessa 21 mainittu "muut" tarkoittaa pedon sotajoukkoa, johon maalaisjärjellä ymmärrettynä kuuluu myös kaikki pedon merkin ottaneet. He vastustavat Jeesusta ja tuntuisi järjettömältä, että he voisivat elää enää 1000-vuotisessa valtakunnassa, jossa ylistetään Karitsaa eli kuningas Jeesusta. Jumalan oikeudenmukaisuus jo tuomitsee tällaisen mahdollisuuden. Pedon merkin ottaneet pääsisivät kuin koira veräjästä. Ei ole hyvä selitys se, että sanotaan pedon valvontakoneiston tai pedonmerkkikoneiston lakanneen silloin ja pedon merkin näin käytännössä menettäneen merkityksensä. Merkki on kadotuksen sinetti ja se pysyy niin kuin Pyhän Hengen sinetti, ja Ilm. 14: 9-12:ssa on selvästi sanottu että kaikkia ihmisiä, jotka ottavat merkin, vaivataan aina ja iankaikkisesti tulisessa järvessä (ks. varsinkin jae 11). Vetoamalla siihen, että Jumala ei ole niin pieni, että ei voisi enää pelastaa näitä pedon merkin ottaneita, syyllistytään liberalismiin ja tätä Meller harrastaa, kun esitti tällaisen vedon eilen (23.11.).

Minä ainakin järkytyin eilisestä ohjelmasta; Meller näytti lopullisesti kyntensä. Minusta hän oli jotenkin tavallista sekavampi muutenkin. Onkohan lukenut meidän kirjoituksia? Onneksi se nainen lopussa soitti ohjelmaan ja yritti pyytää Melleriltä selvitystä kysymykseen pedon merkin ottaneista. Nainen muuten vihjasi vielä Mellerin "kerran pelastettu on aina pelastettu" -oppiin, josta hän siis myös moitti Melleriä. Ystävällisesti nainen kuitenkin suhtautui Melleriin ja toivotti hänelle siunausta. Ohjelmassa muuten suurin osa soittaneista oli taas kerran naisia.

Tästä "kerran pelastettu on aina pelastettu" -opista minä tahdon sanoa vielä sen, että uskon Jumalan armovalintaan ja että kukaan teurastetun Karitsan elämään kirjaan kirjoitetuista (hamasta maailman perustamisesta) ei voi joutua kadotukseen, mutta taivaspaikka (kultakaupunki) ei suinkaan ole heillekään varma, vaan kilvoituselämämme ratkaisee sen olemmeko viisaita neitsyeitä Jeesuksen tullessa vai olemmeko jääneet tyhmiksi neitsyeiksi. Tyhmätkin neitsyet ovat uudestisyntyneet ylhäältä (ks. Matt. 25: 1), mutta pelastuvat mielestäni ikään kuin tulen läpi viimeisellä tuomiolla (Ilm. 20:11-15). He ilmeisesti asuttavat uutta taivasta ja uutta maata 1000-vuotisen valtakunnan jälkeen, mutta eivät pääse kultaiseen kaupunkiin eli uuteen Jerusalemiin.

Meller käsittääkseni tarkoittaa "kerran pelastettu on aina pelastettu" -opillaan sitä, että kaikki uudestisyntyneet pääsevät taivaaseen (s.o. uusi Jerusalem), vaikka "luopuvat" uskostaan. Tyhmätkin neitsyet muka tuomittaisiin ns. Bema-tuomioistuimella tempauksen yhteydessä. Sanon tämän vielä kerran: KAIKKI UUDESTISYNTYNEET EIVÄT PÄÄSE YLÖSOTTOON MUKAAN, vaan osa jää ahdistuksen aikaan ja päätyy valkean valtaistuimen tuomiolle, jossa vasta tulen läpi pelastutaan (Ks. 1 Kor. 3: 11-15); ennenkaikkea siis ne tyhmät neitsyet, jotka ovat kuolleet ennen tempausta. Ahdistuksen aikana kuolleista uskovista suurin osa on marttyyreja. Tämä ns. Bema-istuin on vain palkanmaksua varten; siellä ei ketään karkoteta taivaan (uuden Jerusalemin) äärilaitamille. 1000-vuotisessa valtakunnassa toki tyhmä neitsyt voi tehdä parannuksen ja välttyä näin tulen läpi kulkemiselta viimeisellä tuomiolla. Sitä ennen hän varmasti on kokenut kovia Jumalan vitsauksien yhteydessä ahdistuksen aikana. Harva kuitenkin selviää elävänä Jumalan vihan ajasta ainakin pedon valtakunnan alueella (EU?).

Luopuminen tyhmien neitsyeiden kohdalla ei siis tarkoita luopumista Jeesuksen uskosta, koska sitä ei voi tapahtua, sillä Pyhän Hengen sinetti on pantu meihin uskoontulossa (Ks. Room. 8: 1). Luopuminen sitä vastoin voi tarkoittaa luopumista armosta siirtymällä lain tekoihin tai luopumista Jeesuksen takaisintulon odotuksesta. Näin taivaspaikka (kultakaupunki) ei ole kenellekään uudestisyntyneelle varma, vaan Raamattu puhuu myös pyhityselämästä ja kilvoituksesta. Meidän on kuljettava kaitaa tietä. Kadotustuomiota ei aidosti uudestisyntyneelle kuitenkaan voida lukea, joten tältä osin "kerran pelastettu on aina pelastettu" -oppi on oikein.

Terv. Olli

P.S. Voit julkaista tämän kirjeenvaihtomme kaiken uhallakin.


Pasin kommentti:

Minä näen ennalta-valitsemisopin siten että Jumala edeltäkäsin näkee kuka pelastuu ja kuka ei. Jos Jumala edeltäkäsin PÄÄTTÄISI kuka pelastuu ja kuka ei, niin silloin Jumala haluaa joidenkin joutuvan helvettiin. Meller opettaa näin.


 Takaisin