web space | free website | Web Hosting | Free Website Submission | shopping cart | php hosting
TARU SORMUSTEN HERRASTA

Alkuperäinen artikkeli: J R R Tolkien, CS Lewis - and the power of the myth, kirj. Tony Pearce
 

Kun Tolkien'in vaikuttava tarina, 'Taru Sormusten Herrasta', pyörii elokuvateattereissa ja siitä on tullut kaupallinen jymymenestys, esitetään paljon väitteitä siitä, mikä on sanoma sen takana.  Ralph C. Wood, Tolkien'in paras tuntija sanoo: "Armon esteetön laatu on se, mikä tekee 'Sormusten Herrasta' kestävän kristillisen klassikon huolimatta sen näennäisestä pakanallisuudesta."

Elim Pentecostal Church'in (helluntaikirkko) virallinen lehti ‘Direction’ tarttui tähän aiheeseen helmikuun 2003 numerossaan väittäen, että Tolkien oli "se akateeminen britti, joka johti C.S.Lewis'in Kristuksen luo". Lehden apulaistoimittaja, Andrew Halloway, kirjoitti hänen teoksensa takana olevasta kristillisestä teemasta: "Sormusten Herra on tarina hyvästä, joka voittaa pahan Kristuksenkaltaisen itsensä uhraamisen kautta. - Tolkien'in kirja käsittelee oikean ja väärän kamppailua, uskoa, että hyvä on voittava pahan, rohkeutta. - - Se oli sankarimme Gandalf Harmaan loppu, tai siltä se näyttää. Osassa 2 hän on ylösnoussut Gandalf Valkoisena, mikä on yksi syistä, että hänet rinnastetaan Jeesukseen. Tosiasiassa hänet muutetaan, hänen hiuksensa ja vaatteensa muuttuvat lähes täysin valkoisiksi hänen kuoleman ja ylösnousemuksen kokemuksestaan - muistuttaen Jeesuksen ylösnousemusruumista tai hänen ulkonäkönsä häikäisevää valkoisuutta kirkastusvuorella."

Kuka on oikeassa? Tolkien itse oli vankkumaton roomalaiskatolinen ja loistava älyniekka ja kielimies. Hänen tutkimustensa tärkein alue oli pohjoismainen ja kelttiläinen mytologia. Hän oli aika ristiriitainen mies. Toisaalta hän sanoi, että Sormusten Herra on "pohjimmiltaan uskonnollinen ja katolinen teos." Toisaalta hän kirjoitti: "Siinä ei ole mitään vertauskuvallista -- moraalista, poliittista tai aikaansa liittyvää -- koko teoksessa. Se on aikuisille kirjoitettua satua".

Eräässä kirjeessä hän kirjoitti, että elämän päätarkoitus on "kasvattaa tietoamme Jumalasta", mutta hänen kirjoittamiseensa sisältyvä käsitys Jumalasta on hyvin erilainen kuin Raamatun ilmoitus Jumalasta. Tri Ralph C. Wood, Tolkien'in teoksen tuntija, kuvailee hänen käsitystään Jumalasta etäisenä korkeimpana olentona, joka hallitsee maailmankaikkeutta "pienempien Jumalien" eli hallitsevien henkien kautta, tällainen käsitys on paljon lähempänä muinaisnorjalaista tai kelttiläistä mytologiaa, kuin Raamatun huolehtivaa persoonallista Jumalaa: "Huipulla seisoo Ilúvatar, Kaiken Isä, vastaten osapuilleen sitä yhtä, jota kristityt kutsuvat Kaikkivaltiaaksi Isä-Jumalaksi, taivaan ja maan luojaksi. Hänestä kaikki saa alkunsa ja Häneen kaikki palaa. Hän on alku ja loppu, se Yksi joka muotoilee kaiken tapahtumisen omien tarkoitustensa mukaan. Vain harvoin ... Hän puuttuu luomistyöhönsä katsoen paremmaksi toimia ... 15 alistetun olennon kautta."

Tämä käsitys on lähellä pakanallista näkemystä yhden kaikkivaltiaan jumalan hallitsemista monista jumalista. Berit Kjos vertaa sitä "jumalien tai enkelien ja nousseiden mestareiden hierarkiaan" taidokkaassa hengellisessä systeemissä, jota kutsutaan teosofiaksi eli "Muinaiseksi Viisaudeksi." Tämä rouva Helena Blavatsky'n perustama hinduismin ja länsimaisen okkultismin sekoitus sai oppinsa "nousseilta mestareilta" tai henkioppailta kuten "Djhwal Khul", joka kanavoi sanomiaan meedio Alice Bailey'lle. Tolkien tunnusti jonkin itsensä ulkopuolelta ohjaavan häntä kirjojen kirjoittamisessa: "Asia tuntuu kirjoittavan itse itsensä, kun pääsen alkuun."

Tolkien uskoi, että mytologia ja kristinusko olivat kietoutuneet toisiinsa. Hän kirjoitti: "Myytin tekemisessä ja maailman täyttämisessä haltijoilla ja lohikäärmeillä ja peikoilla tarinan kertoja tosiasiassa toteuttaa Jumalan tarkoitusta ja heijastaa pientä sirpaletta tosi valosta."

Tolkien'illa oli vahva vaikutus C.S.Lewis'iin, joka myös uskoi kristinuskon ja mytologian yhteyteen. Lewis oli hylännyt kristinuskon teini-iässä, mutta muutti mielensä syyskuun 19. päivän iltana 1931, kun hän kutsui Tolkien'in ja Hugo Dyson'in, Reading'in yliopiston opettajan päivälliselle. Kun Tolkien lähti Magdalen'ista klo 3 aamulla, Lewis oli omassa mielessään sovittanut kristinuskon ja pakanuuden välisen suhteen.

Kuukautta myöhemmin Lewis kirjoitti seuraavan kirjeen: "Jos kohtasin ajatuksen uhrista pakanallisessa tarinassa en välittänyt siitä mitään: jos taas kohtasin ajatuksen jumalasta, joka uhraa itsensä itselleen, pidin siitä hyvin paljon ja se liikutti minua salaperäisesti. Edelleen, että ajatus kuolevasta ja heräävästä jumalasta samalla tavalla liikutti minua, se edellytti, että kohtasin sen jossakin muualla kuin evankeliumeissa. Syy oli, että pakanallisissa tarinoissa minua valmistettiin tuntemaan myytti käsityskykyni ylittävän syvällisenä ja merkityksiin viittaavana, vaikka en voinut selkokielellä sanoa sen merkitystä. Kertomus Kristuksesta on vain tosi myytti: myytti, joka toimii meissä samoin kuin kaikki toisetkin myytit, mutta sillä valtavalla erolla, että se todellisuudessa tapahtui. Se täytyy hyväksyä samalla tavalla muistaen, että se on Jumalan myytti siinä missä toiset ovat ihmisten myyttejä: s.o. pakanallisissa tarinoissa Jumala ilmaisee itseään runoilijan mielen kautta käyttäen sellaisia kuvia kuin Hän siinä löytää, kun taas kristinuskossa Jumala ilmaisee itsensä sellaisten kautta, joita me sanomme "tosiasioiksi", kuten todellinen inkarnaatio, ristiinnaulitseminen ja ylösnousemus." C.S.Lewis'in kirjeestä Arthur Greeves'ille 18.10.1931.

Lewis ainakin sanoo, että inkarnaatio, ristiinnaulitseminen ja ylösnousemus todella tapahtuivat, mikä on enemmän, kuin voidaan sanoa monista tämän päivän seurakunnan johtajista. Hän on kuitenkin täysin väärässä sanoessaan, että "kertomus Kristuksesta on vain tosi myytti." Tässä me näemme sen todellisen vaaran, mikä sisältyy koko yritykseen kristillistää mytologiaa ja väittää että pakanalliset myytit ennalta kuvaavat evankeliumin kertomusta Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Tämä palautuu suoraan alkuseurakunnan kohtaamiin ongelmiin. Kristinusko alkoi mennä harhaan, kun se imi kreikkalaista ja roomalaista mytologiaa ja filosofiaa ja asetti ne UT:n rinnalle. Näin tehden he eivät noudattaneet Room. 9-11 lukujen elintärkeää opetusta, että seurakunnan täytyy irrottautua historian juuristaan ja juutalaisen kansan opetuksesta VT:ssa.

Uskomme juuret tulee löytää Israelin historiassa, jossa Jumala kutsui ulos kansan, jonka kautta Hän paljastaisi Lakinsa ja jolle hän antaisi profetian tulevasta Messiaasta. Erikoisesti pääsiäisen ja Egyptistä lähdön tapahtumassa me näemme elävän kuvan omasta exoduksestamme synnin orjuudesta Jumalan Karitsan veren kautta, joka vuodatettiin Pääsiäisen (Passover) aikaan, jotta voimme siirtyä (pass over) kuolemasta elämään. Nämä ovat tositapahtumia tilan ja ajan suhteen, kuten myös evankeliumien tapahtumat, joiden kautta Jumala osoitti, ettei Hän ole etäinen voimaton jumaluus, vaan ottaa aktiivisesti osaa luomakuntaansa ja pystyy liikkumaan historiassa ja perustamaan elävän suhteen ihmisten kanssa maan päällä.

Sitä vastoin pakanalliset myytit eivät ole milloinkaan todella tapahtuneet. Ne ovat demonisten voimien vaikuttaman inhimillisen mielikuvituksen tuote, jotka sen sijaan että johtaisivat ihmisiä elävän Jumalan luo, ahdistavat heitä pahoilla hengillä ja luovat hämmennyksen ja epäuskon muurin. Tässä hämmentävässä maailmassa "hyvä" eli valkoinen magia asetetaan vastakkain "pahan" eli mustan magian kanssa, mutta Jumalan sana tuomitsee kaiken magian. Tänä päivänä näemme, että monet kieltävät, että Raamatun tapahtumat olisivat todella tapahtuneet ja sen seurauksena, ei vain liberaalit kirkot, vaan monet oletettavasti raamattuun uskovat kirkot horjuvat sitoutumisessaan Raamatun historiallisiin tosiasioihin. Näemme myös, että monet karismaattiset kirkot painottavat kokemusta enemmän kuin oppia ja sitä, mikä näyttää toimivan enemmän kuin sitä, mikä on totta. Sen seurauksena he menettävät kyvyn erottaa totuus harhasta.

Tämä vaara tulee esiin erään jo mainitun Elimin Direction-lehden lukijan kommentissa. Hän kirjoittaa: "Filmi sai minut oudolla tavalla ajattelemaan korkeammin (more highly) kristillisestä uskosta. Kun näin Gandalf'in kamppailevan Balrog'in kanssa syvällä maan ytimessä, saatoin ajatella vain Jeesusta, yksinäistä puhtauden hahmoa sukeltamassa helvetin syvyyksiin riistämään kuoleman avaimia."

Tolkien'in mukaan Gandalf on velho, joka "pystyy käyttämään voimakasta taikuutta" ja "loitsuja taisteluun pimeyden voimia vastaan". Herra Jeesus on synnitön Jumalan Poika, joka uhrasi elämänsä uhriksi syntiuhriksi. Tolkien'in maailmaan sisältyy mahdollisuus jälleensyntyä niille hahmoille, jotka ovat tehneet hyvää ja siten Gandalf'in uudelleen ilmestymisellä Gandalf valkoisena, jolla on muuttunut ruumis ja vaatetus, on paljon enemmän yhteistä ei-kristillisen jälleensyntymisidean kanssa kuin Jeesuksen ylösnousemuksen kanssa.

On täysin väärin kuvailla Jeesusta "yksinäisenä puhtauden hahmoa sukeltamassa helvetin syvyyksiin riistämään kuoleman avaimia." Jeesus ei koskaan "sukeltanut helvetin syvyyksiin riistämään kuoleman avaimia." Jeesus voitti saatanan kerta kaikkiaan vuodattamalla verensä ristillä selkeiden ennustusten täyttymyksenä, kuten Jesaja 53. Hän teki tämän Pääsiäisen aikaan, joka on tosi tapahtuma, joka ennalta kuvailee Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta. Hänen sanansa ristiltä, "Se on täytetty", tarkoittivat, että meidän lunastamiseksemme ei tarvita mitään lisäkärsimystä tai uhria.

Ajatus Jeesuksen "sukeltamisesta helvettiin" on mytologinen idea, joka on tullut karismaattiseen liikkeeseen Kenneth Copeland'in ja ns. "uskon liikkeen" harhaisen opetuksen kautta, että Jeesuksen kuolema ristillä ei riittänyt sovittamaan syntiä, vaan että Hänen täytyi viettää "kolme kauhistuttavaa päivää ja yötä" helvetissä paholaisen piinattavana, ennenkuin hän voi "syntyä uudelleen" ja nousta ylös ja tuoda kuoleman avaimet mukanaan. Tästä ei ole sanaakaan Raamatussa, mutta sillä on vahvat siteet Sormusten Herran mytologiseen maailmaan ja pakanuuden vaikutukseen nykyaikaiseen kristinuskoon, jolla on tuhoisia tuhoisia seurauksia monien kristittyjen ja kirkkojen hengelliselle elämälle.

Uuden Testamentin näkökulmasta Saatana ei kuitenkaan ole nykyisin helvetissä. Hän on "tämän maailman ruhtinas" (Joh.12.31), joka nyt hallitsee langennutta maailmaa pimeyden voimien kautta taivaan avaruuksissa (Ef.6:12). Tämä ei tietenkään ole se taivas, jossa Jumala on, vaan näkymätön alue, josta käsin Saatana nyt käyttää valtaansa maan päällä. Hänet heitetään tulijärveen vasta suuren valkoisen valtaistuimen tuomion jälkeen maailman lopussa (Ilm.20:10-15). Koska tämä on ikuisen rangaistuksen paikka pahoille, on rienausta väittää, että Herra Jeesus koskaan olisi voinut tulla tuohon paikkan.

Yhteenvetona Joseph Chambers'in internetin kautta lähettämästä artikkelista osuva kommentti. "Yksikään kirjoittaja ei koskaan ole esittänyt pakanallisten myyttien ja vääristyneen kristinuskon sekoitusta ovelammin kuin Tolkien. Näitä kirjoja ylistävät liberaali kristillinen maailma ja pakanamaailma yhtä aikaa. Kristilliset kirjakaupat ja monet järjestöt puhuvat Tolkien'in suuresta sanomasta omaksua arvoja ja jopa jokin messiaanisen toivon kätketty muoto. Pakanamaailma mainostaa sitä suoraan keskellä noituutta ja okkulttisia ideoita. Se on tulevan Maailmanhallituksen ja Maailmankirkon täydellinen malli 'globaalia hengellisyyttä' varten."

Suuri osa tämän artikkelin tiedoista on otettu Berit Kjos'in artikkelista ‘Tolkien’s Lord of the Rings: Truth, Myth of Both?’ Voit lukea sen osoitteesta: http://www.crossroad.to/articles2/rings.htm.


 Takaisin