![]() |
Free webhosts Streetview photos |
Kirj. Tony Pearce
Internet: http://www.lightforthelastdays.co.uk
Mahathir Mohamad, Malesian pitkäaikainen pääministeri, jonka kausi päättyi 31.10.2003 hänen oltuaan vallassa 22 vuotta, puhuessaan Islamilaisen konferenssin, OIC:n (Organisation of the Islamic Conference on 57 valtion järjestö), avajaisissa Putraya'ssa Malesiassa sanoi, että juutalaiset kontrolloivat maailmaa:
Hän sanoi myös, että:
"Eurooppalaiset tappoivat 6 miljoonaa juutalaista 12 miljoonasta, mutta tänä päivänä juutalaiset hallitsevat maailmaa valtakirjalla. He saavat toiset taistelemaan ja kuolemaan puolestaan."
Kokoontuneet kuninkaat, presidentit, sheikit ja emiirit osoittivat kunniaa
nousemalla seisomaan.
Idea siitä, että juutalainen salaliitto hallitsee maailmaa
esitettiin ensiksi julkaisussa nimeltä 'Siionin viisaiden pöytäkirjat'
(The Protocols of the Elders of Zion), jota levitettiin tsaarin Venäjällä
lietsomaan antisemitismiä ja Hitler käytti sitä yhtenä
perusteluna ohjelmalleen tuhota juutalainen kansa. Tänä päivänä
samaa myyttiä levitetään muslimimaailmassa juutalaisten
demonisoimiseksi osana kampanjaa vastustaa Israelin olemassaoloa. Pöytäkirjat
on käännetty arabiaksi ja niitä levitetään laajasti
arabimaailmassa. Egyptin TV lähetti 40-osaisen sovelluksen Pöytäkirjoista
nimellä ‘Horsemen without a Horse’ (Hevosmiehiä ilman hevosta).
ISIC Briefing 26 mukaan, jonka on tuottanut Barnabas Fund (rahasto):
'Antisemitismi on nyt osa islamilaisen päävirran ajattelua ja keskiverto muslimi hyväksyy lukuisista median kanavista tulvivan antisemitistisen propagandan yli koko muslimimaailman Mauritanista Indonesiaan, vaikka useimmat eivät ole milloinkaan edes tavanneet juutalaista. Muslimimaailmasta on tullut syvän juutalaisvihan jälleensijoitusvarasto, joka muistuttaa Natsisaksaa 1930-luvulla. Antisemitismiä opetetaan kouluissa, saarnataan moskeijoissa, levitetään median kautta ja ilmaistaan valtion ja yhteiskunnan johtajien taholta. Antisemitistisen keskustelun aalto on pyyhkäissyt yli koko muslimimaailman. Tämä uuden tyypin muslimiantisemitismi näkee juutalaiset aina ja kaikkialla kietoutuneena pahaenteiseen salaliittoon Islamin tuhoamiseksi. Kaikki juutalaiset aina ja kaikkialla ovat Jumalan, ihmiskunnan ja Islamin vihollisia. Se epäinhimillistää juutalaiset apinoiksi ja sioiksi ja kuvaa heitä paholaisina. Se on elvyttänyt muinaiset veriherjausväitteet juutalaisia vastaan, kuten myös väitteet nykyajan salaliitoista salaisen juutalaisen suunnitelman avulla valvoa maailmaa.'
Italian pääministeri, Silvio Berlusconi, joka nykyisin on Euroopan presidentti, tahtoi esittää Mahathir'in puheen tuomitsevan EU:n lausunnon sanoen, että hän käytti 'ilmauksia, jotka olivat karkeasti loukkaavia, hyvin vahvasti antisemiittisiä ja voimakkaasti vastoin läntisen ja islamistisen maailman välillä vallitsevia suvaitsevaisuuden, vuoropuhelun ja ymmärryksen periaatteita.'
Ranskan presidentti Chirac kuitenkin tyrmäsi tämän esittämällä vetonsa menettelytapaperustein.
Ranskan menettely on hyvä esimerkki Islamin kasvavasta vallasta vaikuttaa mielipiteisiin Euroopassa ja selkeästi antisemiittisten asenteiden hyväksymisestä. Melanie Philips artikkelissa ‘A Leftist axis of anti-Semitism against Israel’ (Antisemitistinen äärivasemmisto Israelia vastaan) esittää seuraavan näkökulman:
'Euroopan ja arabien välille on pakotettu strateginen yhteys. Eurooppa on odottanut yli 50 vuotta tapaa syyttää juutalaisia omasta tuhostaan. Niinpä sen sijaan, että soittaisivat hälytyskelloja islamilaisen kansanmurhaan tähtäävän juutalaisvihan vuoksi, eurooppalaiset ovat avosylin hyväksyneet kertomuksen, joka kuvailee juutalaisia natseina. Seuraus on, että antisemitismi, joka on pysynyt maan alla Holokaustin jälkeen, on noussut uudelleen pintaan Israelin vastaisuuden puvussa. Vanha antisemitismi halusi tuhota juutalaiset; uusi antisemitismi haluaa tuhota juutalaisen valtion. Siten Israel on demonisoitu ja delegitimisoitu, tehty laittomaksi. Monet Britanniassa uskovat nykyisin, että Israel on yhtä laiton, kuin apartheid oli Etelä-Afrikassa.
Hän kuvailee artikkelissaan, mitä tapahtui, kun hän esiintyi BBC:n uutisohjelmassa (current-affairs show):
'Eräs israelilainen yleisön joukosta kysyi, miksi Israel tuomitaan, kun se toimii terroristeja vastaan samoin, kuin USA omassa terrorin vastaisessa sodassaan. Keskustelukumppanini, mukaan lukien parlamentin Labour-puolueen ja konservatiivinen jäsen, paheksuivat Israelin julmuutta ja "molemminpuolista terrorismia." Yleisö oli vieläkin vihamielisempi. Kun tuli minun vuoroni, sanoin, että tässä on kaksoismalli; ihmettelin, miksi ihmiset ovat myötätuntoisia, kun israelilaisia kuolee, mutta eivät ole myötätuntoisia, kun he yrittävät estää omaa kuolemaansa ja sanoin, että Palestiinan Hallitus oli terrorin avustaja ja lietsoo päivittäin väkivaltaa israelilaisia ja juutalaisia vastaan kautta maailman. Yleisö vastasi viheltämällä minulle. Ja vielä pahempaa, kun sanoin, että Israel on demokratia, he nauroivat pilkallisesti. Sitten eräs panelistitoveri syytti minua "kaksinkertaisesta solidaarisuudesta", koska olen juutalainen.'
Hän kuvailee myös esiintymistään radio-ohjelmassa, joka lähetettiin Wokingham'ista, Berkshire'sta, konservatiivisen Englannin sydämestä. Yleisö hurrasi ja taputti, kun vallankumouksellinen Marxisti, Tariq Ali, sanoi, että Amerikka on kaiken pahan lähde, että presidentti Bush on suurempi uhka rauhalle kuin Saddam Hussein ja että, jos on olemassa ydinasein varustettu roistovaltio, niin se on Israel. Kun Melanie sanoi, että asiat ovat päinvastoin, hänelle buuattiin ja vihellettiin.
Syyksi tähän tilanteeseen hän esittää, että poliittinen vasemmisto on:
'kaapannut vallitsevan järjestelmän: median, politiikan, julkisen hallinnon, lakimieskunnan ja kirkot. Seurauksena sen maailmankuva on lisääntyvässä määrin tullut yleisön vastaanottamaksi viisaudeksi. Ja se on vasemmisto, joka nyt avoimesti julistaa mielipiteitä, että Israelia ei pitäisi olla olemassa, että se on natsivaltio ja että juutalaiset valvovat Amerikkaa.'
Tulos on radikaali Israel-viha, joka valtaa yhteiskunnan, varsinkin
yliopistomme ja luo mielipideilmaston, joka voi tuntea myötätuntoa
jopa itsemurhapommittajia kohtaan, jotka pyrkivät tappamaan israelilaisia
ja juutalaisia kaikkialla maailmassa. Rutgers'in yliopisto New Jersey'ssa,
USA:ssa järjesti ‘anti-Israel vihan juhlan’ lokakuussa 2003. Tätä
tapahtumaa mainostavassa lehtisessä oli kuva huppupäisestä
itsemurhapommittajasta, joka kohotti Koraania.
Tekstissä sanottiin:
‘Rutgers'illa, et voi tappaa juutalaisia, mutta voit auttaa niitä, jotka tappavat. Tue palestiinalaisia murhapommittajia.’
Christian Friends of Israel (Israelin kristityt ystävät) on tuottanut videon ‘Lest We Forget’ (Ettemme unohtaisi), joka osoittaa yhteyden natsipropagandan, joka demonisoi juutalaiset sekä valmisti Saksan ja Euroopan Holokaustiin ja Israelin vastaisen propagandan, joka nykyisin on luomassa samaa mielialaa, välillä. Suosittelemme tätä videota kaikille (saatavana meiltä hintaan £15 plus £1.50 lähetyskuluja)
Valitettavasti ‘uudessa antisemitismissä’ ei ole mitään uutta. Se on sama paha henki, joka on ilmaissut itseään monissa asuissa, mukaan lukien laitostunut kristinusko, joka on kieltänyt juutalaiset juurensa ja Vapahtajansa vainoamalla juutalaisia Jeesuksen nimessä. Toisaalta monet kristityt, jotka tutkivat Jumalan Sanaa ja uskovat sen olevan totta, tiedostavat tänä päivänä, että juutalaisen kansan paluu Israeliin tänä päivänä on merkittävä tapahtuma, joka täyttää Raamatun profetiat. He uskovat, että kansojen pitäisi ottaa vaari Jeremian 31:10 sanoista:
“Kuulkaa Herran sana, te kansat, ilmoittakaa kaukaisissa merensaarissa ja sanokaa: Hän, joka Israelin hajoitti, on sen kokoava ja varjeleva sitä niin kuin paimen laumaansa.”
Psalmi 83.3-4 puhuu ajasta, jolloin Israelia ympäröivät kansat pyrkisivät tuhoamaan sen:
“Heillä on kavalat hankkeet sinun kansaasi vastaan, ja he pitävät neuvoa sinun suojattejasi vastaan. He sanovat: "Tulkaa, hävittäkäämme heidät olemasta kansa, niin ettei Israelin nimeä enää muisteta.”
Monet Raamatun kohdat puhuvat vaivan ajasta, joka tulee Israelille ja juutalaiselle kansalle tämän aikakauden viimeisinä päivinä. Daniel 12:1 sanoo:
“Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.”
Kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin, Hän itki kaupunkia sanoen: "Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii" (Luuk.19:42). Hän jatkoi profetiaan temppelin tulevasta tuhosta ja Jerusalemin sortumiseen, jolloin juutalainen kansa hajotetaan, mikä tapahtui 70 AD. Hän sanoi: " Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät" (Luuk.21:24).
Tämän profetia toteutuu täydellisesti vasta Jeesuksen toisessa tulemuksessa Kuninkaiden Kuninkaana ja Herrojen Herrana. Tuona päivänä Hänen jalkansa seisovat Öljymäellä Jerusalemin ulkopuolella ja Hän on oleva koko maailman Kuningas lopettaen sodan, joka raivoaa kaupungista ja Israelin maasta (Ilmestyskirja 16 ja 19, Sakarja 12-14). Sitten Hän vahvistaa maailmanrauhan ja saa kaikki ihmiset elämään rauhassa ja turvallisuudessa hänen maailmanhallintonsa alaisuudessa (Jesaja 2:1-4, 11).
Siihen asti Jumala etsii uskovia seisomaan Israelin ja juutalaisen kansan rinnalla ja vastustamaan antisemitismin henkeä, joka on aina myös antikristillinen olemukseltaan. Meidän pitäisi muistaa, että Jeesus oli juutalainen ja siksi jokainen, joka vihaa juutalaisia, vihaa myös Jeesusta. On merkittävää, että ‘uuden antisemitismin’ päälähteet ovat radikaali Islam ja radikaali vasemmisto. Nämä molemmat voimat, kun niillä on valta, aina myös vainoavat tosi kristittyjä.
Kuten Paavali kirjoitti Room. 11:28-29, juutalaiset ovat 'rakastettuja isien tähden, 'sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.' Hengellisellä tasolla syy koko valtavaan ristiriitaan Israelista ja juutalaisista on se, että Saatana tietää, että Jeesus tulee pian tuhoamaan hänen pahan maailman järjestelmänsä ja hän panee kaiken, minkä voi, peliin Israelia ja juutalaisia vastaan turhassa yrityksessä estää sitä tapahtumasta. Hän ei tule onnistumaan, koska se päivä on tulossa jolloin:
"Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellullensa, ja hän on hallitseva aina ja iankaikkisesti" (Ilm.11:15).