web space | free website | Web Hosting | Free Website Submission | shopping cart | php hosting

### Poistettu Teijo Lusan pyynnöstä (naurettavaa)###

Rakentavin terveisin

veljenne Kristuksessa

Teijo-Kalevi Lusa
toimittaja / eskatologi
Kurikka


Hei, otan tässä hieman kantaa Teijo Lusan lähettämään kirjeeseen.

Teijo-veli taisi hieman ottaa nokkiinsa kirjeestäni. Tarkoitukseni ei ollut toki
loukata häntä, mutta minua hämmästyttää edelleen hänen jotkin oppinsa, jotka ovat
täysin yhteneväisiä Leo Mellerin opetusten kanssa. Ne ovat selviä harhaoppeja, kuten
tämä oppi tempauksesta ennen antikristuksen ilmestymistä. Jokainen yksinkertaisella
maalaisjärjellä omaava kristitty voi tajuta 2 Tess. 2:1-3 kohdan vain siten, että
Herran päivä (=ylösoton päivä, Herran tulemus) ei voi tulla ennen laittoman eli
antikristuksen ilmestymistä. Jos toista väitetään, niin on suuri syy epäillä
henkilön motiivia. Halutaan ehkä antaa ruusuinen kuva kristityn vaelluksesta ennen
tempausta ilman vainoja ja ahdistuksia. Mitä tämä tämmöinen kristillisyys on? Se ei
ole muuta kuin menestysteologiaa, ja tähän suuri osa esim. amerikkalaisista
julistajista on menneiden vuosikymmenien aikana syyllistynyt, joista merkittävimpänä
eskatologian harhaopettajana nykyään esiintyy Tim LaHaye, joka on myynyt
miljoonittain eksyttäviä kirjojaan. Eihän vainot ja ahdistukset vetoa lukijoihin,
vaikka tosiasiassa ne saattavat vain vahvistaa uskoamme.

Huomautettakoon vielä, että 2 Tess. 2:1-3:ssa mainittu Herran päivä ei voi missään
tapauksessa tarkoittaa mitään antikristuksen aiheuttamaa vihan aikaa, vaan selvästi
jo Raamatun mainitsemat muut kohdat Herran päivästä tai vihan ajasta (ks. erit. VT:n
kohdat) osoittavat, että kyseessä on Herran tulemus omilleen. Tästä tarkempi
analyysi ja yleensä opeista liittyen Jeesuksen tulemukseen on löydettävissä netistä
hyvä kirjoitus mm. osoitteesta http://koti.mbnet.fi/rape1941/tulemus.htm, jossa on
aiheesta aika perusteellinen selvitys raamatuntutkija Raimo Poutiaiselta, joka on
perehtynyt Raamatun alkukieliin. Tämä osoite on muuten linkkinä CEF:n kirjeessä,
jossa arvostelen Teijo Lusaa.

Vielä miten 1. sinetin aika, joka pitäisi olla eräänlaista rauhanaikaa (vale
sellaista), voisi olla mitään Jumalan vihan aikaa? Eikö viha ala vasta 6. sinetissä
(jae 17), jolloin Herran päivä tai tuomiopäivä ydiniskuineen kohtaa ihmiskuntaa?
Toki voisin hyväksyä sen ajatuksen, että pasuunatuomiot ja vihan maljat voisivat
myöskin tarkoittaa Jumalan vihan aikaa, mutta nämä tuomionajat pitää liittää
uskovien (viisaiden neitsyeiden) ylösottoon, joka eräällä tavalla huipentaa vihan
ajan tai ahdistuksen ajan. Missään tapauksessa mitään vihaa Jumalan taholta ei
esiinny 1. sinetin aikana, joka kestää uskoakseni 7 vuotta (ks. Dan. 9:27 ja "yksi
vuosiviikko"). Myöskään antikristillistä vihaa ei esiinny 1. sinetin aikana, jolloin
kristittyjä ei vielä vainota. Näin ollen on siis todella hataralla pohjalla väite,
että tempaus tapahtuisi jossain Ilm. 4:n alussa ja Jumalan viha alkaisi tällöin; kai
siitä olisi Raamatussa mainittu erikseen. Nyt kuitenkin Ilmestyskirja ilmoittaa
Karitsan vihan alkavan selvästi vasta 6. sinetissä.

Muihin harhaoppeihin, kuten odotukseen suuresta herätyksestä ennen (ensimmäistä)
tempausta, en ota tässä kummemmin kantaa. Sanon vain sen mitä Jeesuskin sanoo
viimeisistä päivistä, että löytäneekö Ihmisen Poika (oikeaa) uskoa maan päältä, kun
Hän tulee. Ehkä jonkinlainen herätys syntyy pakosta pasuunatuomioiden (42 kk?) ja
vihan maljojen (3,5 aikaa = 3,5 kk?) aikana, jolloin lopullinen antikristus vainoaa
valittuja ja pakottaa ihmiskuntaa pedonmerkkiin; tästä herätyksestä esimerkkinä
kohta Ilm. 7:9-17.

Teijo Lusa sanoo, että mm. Benny Hinnin ja Billy Grahamin arvostelu (Lusan mukaan
tuomitseva tyyli) ei heijastele vähimmässäkään määrin kristillistä asennetta. Miten
hän voi sanoa näin? Pitäisikö kaikkien ns. suurien julistajien opetukset ottaa noin
vain vastaan suoralta kädeltä ilman että käytämme omaa Pyhän Hengen valaisemaa
ymmärrystämme. Riittääkö julistajien oikeaoppisuuteen ja hyväksyttävyyteen se, että
he ovat vain vetäneet niin paljon suuria massoja kokouksiinsa tai ovat muuten olleet
julkisesti näkyvillä? Eivät he ole mitään jumalia ja näin meidän tavallisten
mattimeikäläisten arvostelun ulkopuolella. Paavali kehottaa kirjeissään nimenomaan
tutkimaan ja arvostelemaan kaikkia julistajia ja heidän oppejaan. Paavali jopa antoi
luvan itsensä arvostelemiseen. Nyt kun puhutaan esim. Benny Hinnistä, niin on
päivänselvää että hän on yksi näistä Matt. 7:15-23:n mainitsemista vääristä
profeetoista eli susista lammasten vaatteissa. Olen katsonut Kristityn Foorumin
tuottaman videon karismaattisesta "herätyksestä" ja Jumalan "läsnäolon"
kokemuksesta, ja tässä videossa näytetään pätkiä, joissa Hinn esiintyy aivan
mielipuolisesti lavalla (mm. puhaltelee ihmisiä kumoon ja kaatuilee itsekin
virnuillen samalla). Olen kaiken näkemäni perusteella ja tutustuttuani aikaisemmin
hänen sanomisiinsa vakuuttunut siitä että Benny Hinn on yksi suurimmista lopun ajan
eksyttäjistä kristillisellä kentällä. En ymmärrä miten Patmos ry voi kannattaa
tällaista pelleä. Ehkä he ovat väkevän eksytyksen alla (2 Tess. 2:11,12).

Arvostan toki Teijo Lusan tutkimusta ja työtä eskatologian alalla, ei kaikki ole
mielestäni väärää mitä hän opettaa ja tuo esille. Lusan pitäisi kuitenkin
tutkiskella vähän itseään ja katsoa että onko hän liikaa mukana tässä valtavirran
kristillisyydessä, jonka opit pääosin tulevat Amerikasta. Hänen pitäisi pyrkiä eroon
tästä mellerismistä, sillä Meller edustaa täällä Suomessa ehkä eniten amerikkalaista
kristillisyyttä. Se on hyvä että Lusa itse sanoutuu jyrkästi eroon
amerikkalaisuudesta, mutta käytännössä se pitäisi myös todistaa esim.
irrottautumalla Patmoksen kaltaisista organisaatioista, jotka suosivat Hinnin
kaltaisia julistajia. Pitää muistaa ettei kenenkään julistajan (esim. Mellerin)
tuotannon laajuus tai vuosien kokemus alalla todista mitään henkilön
oikeaoppisuudesta; laatu se on joka määrää. Kristittyjen pitäisi pyrkiä eroon
tällaisesta naiiviudesta.

Mitä itseeni tulee, niin en missään tapauksessa ole kateellinen Leo Mellerille. Mitä
enemmän olen tutkinut ja kuullut hänen opetuksiaan, niin sitä selvemmäksi vain on
käynyt hänen köykäisyytensä mm. eskatologian alalla. Olen toki jotain alkusysäystä
saanut uskontaipaleelleni hänen opetuksistaan, mutta onneksi olen nyt hengellisesti
kasvanut sen verran, että tajuan sen valheellisuuden, jota Mellerin opetuksissa
paikoin on. En toki pidä itseäni erehtymättömänä opeissani, mutta olen vain halunnut
antaa jotain uutta valaistusta asioihin (mm. eskatologia).

Leo Meller on kyllä mielestäni George W. Bushin kannattaja, sillä hän pitää Bushia
aidosti uudestisyntyneenä kristittynä. Huhhuijaa!

Vielä, Meller kyllä puhui ja kirjoitti Irakista viime keväänä kun USA menestyi,
mutta nyt kun sillä menee vähän huonommin, niin hän on Irakin tilanteesta kokonaan
vaiennut esim. radio-ohjelmissaan.

Terv. Olli


Pasin vastaus Teijolle:

Voin kommentoida Teijon kirjettä omasta näkökulmastani.

Valtavirran karismaattisten kristillisten piirien opetus
tempauksesta on mielestäni täysin väärää, ja he ovat saaneet
paljon pahaa aikaan viime vuosina. He opettavat että tulee
suuri tempaus "johon me kaikki pääsemme mukaan" minä hetkenä
tahansa. Istuin Helsingin Kristillisessä keskuksessa
6.12.1997 kuuntelemassa kun Jukka Rokka ennusti tempausta
vuodeksi 1998. Sitä on ennustettu myös vuosille 1999, 2000,
2001, 2002, 2003 ja 2004. Ja sitten kun mitään ei tapahdu,
niin sekulaarin maailman silmissä kaikki kristityt joutuvat
naurunalaiseksi. Eikä tilannetta paranna yhtään se että
saamme kuulla Benny Hinnin ja Rodney Howard-Brownen
kaltaisten "julistajien" keräävän rahaa hyväuskoisilta
hölmöiltä ylellistä elämäänsä varten. Tämän kaiken kruunaa
Irakin sota jota nämä kristilliset piirit tukivat
tulkittuaan Raamatun profetioita väärin (Irakiin piti tulla
suuri herätys kunhan irakilaiset "ymmärtävät" että Jumala on
siunannut Amerikkaa paremmilla aseilla -- Meller opetti näin
vielä vuosi sitten).

Ei siis ole minkäänlaisia edellytyksiä suurelle
herätykselle; kristittyjen maine suuren yleisön silmissä on
lopullisesti pilalla. Ja hyvä näin! On oikein että ne jotka
kärsivät nälkää katovuosina 1696 ja 1867 pääsivät taivaaseen
ja nykyaikaisessa kulutusyhteiskunnassa elävät joutuvat
helvettiin (saisi Nokian kurssi nousta takaisin 60 euroon,
niin loputkin "kristityt" lakkaisivat turvautumasta Jumalan
apuun). Tietyt piirit edelleen pitävät karismaattisia
hurmoskokouksia ja kuvittelevat että Pyhä Henki on siellä
läsnä heidän keskuudessaan vaikka kaikki rakentuu
petokselle. Nykyään PH on väistynyt syrjään ja siksi ei ole
herätystä eivätkä rukoukset nouse kattoa korkeammalle. En
ole ainoa joka ajattelee näin. Kunnon tuomiopäivä jossa
Kalifornia vajoaisi mereen niinkuin muinainen Atlantis olisi
loistelias päätös tälle ajanjaksolle.

En ihaile Billy Grahamia koska hän on VAPAAMUURARI. Sinun
pitäisi tutkijana olla tietoinen tästä. Benny Hinn taas on
huijari, valehtelija ja roisto. Kathryn Kuhlman on
huorintekijä. Se myönteinen asia Melleristä on sanottava
että hän ohimennen mainitsi öljyn olleen todellinen syy
miksi USA hyökkäsi Irakiin, ja että humanitaarisuus oli
pelkkä tekosyy. Hän on ilmeisesti olosuhteiden pakosta
tullut toisiin ajatuksiin. Tähän kuvioon sopii myös se, että
hän kutsui Sinut lähetykseen kertomaan että USA:n hallitus
oli sekaantunut 9/11-iskuihin. Tämä on tietysti muutos
parempaan suuntaan.

Kuitenkaan, minä en ole kovin toiveikas Mellerin suhteen.
Kun Mel Gibsonin "The Passion" tuli teattereihin, pidin
mahdollisena että Meller olisi tuominnut tämän filmin --
aikaisemmin hän on tuominnut harhaoppisiksi
roomalaiskatoliset, adventistit, luterilaiset... kaikki muut
paitsi helluntailaiset (hän on kirjoittanut kirjankin tästä
aiheesta) -- mutta tosin kävi. Muutama viikko sitten
sunnuntaina jumalanpalveluksessa Helluntaiseurakunnassa
puhuja kertoi käyneensä pastorin kanssa Jyväskylässä
katsomassa tämän elokuvan. Hän oikein puhkui vihaa
toisinajattelijoita kohtaan kutsuen demoniseksi sitä
porukkaa joka oli jakanut kriittisiä lentolehtisiä
elokuvateatterin edessä (Jumala siunatkoon näitä ihmisiä).

Totisesti, elämme eksytyksen aikaa emmekä ole lähelläkään
mitään suurta herätystä. Päinvastoin, trendi näyttää
kulkevan kohti globaalia porttokirkkoa. Voisimme nopeuttaa
tätä prosessia liittymällä kaikki (Patmos mukaanluettuna)
Roomalaiskatoliseen kirkkoon -- "Passion" -elokuvan
innoittamana -- ja pyytää Paavilta anteeksi sitä että
lähdimme aikoinamme pois.

Olen tuonut ilmi oman näkemykseni jo moneen kertaan, ja
omalta osaltani olen valmis lopettamaan mielipiteenvaihdon
tähän, on raskasta kirjoittaa tällaisia pitkiä artikkeleita.
Sen minä vielä sanoisin että kun kuulin ensi kertaa sanan
"eskatologi", minä heti ajattelin että tämä termi sopii
hyvin kuvaamaan ihmisiä joille Jeesus Kristus on niin tylsä
aihe että he saadakseen aikaan "äksöniä" ja jännitystä
elämäänsä keskittyvät Lopun aikoihin, sotiin ja
salaliittoihin. Olen itsekin syyllistynyt tähän mutta
myönnänkin olevani saastaa. Mitä tulee Cutting Edgen
"vääriin profetioihin", niin nyt näyttää siltä että heidän
ennustuksensa Irakin suhteen näyttää toteutuvan.

Siunauksin,
Pasi Toivonen



 

 Takaisin