web space | free hosting | Business Hosting Services | Free Website Submission | shopping cart | php hosting
Hei Pasi!

On säälittävää katsella Kristillisten rimpuilua Suomalaisessa politiikassa, jos
toiset vaalit perä jälkeen , jossa ehdokkaita ja äänestäjiä nöyryytetään
Suomalaisella vaalimatematiikalla. Toisaalta vika ei ole äänestäjissä eikä
ehdokkaissa vaan vaalitaktiikassa. Pienemmällä ehdokasmäärällä äänet olisivat
keskittyneet muutamalle harvalle ja sitä kautta oltaisiin saatu "yksi" Suomalainen
kristillinen niiden 732 joukkoon vaikuttamaan Euroopan tulevaisuuteen.
Tämän kevään ja kesän alun säistä voin myös todeta saman kuin sinä, että jotakin
outoa on tekeillä. Luoteinen ilmavirtaus ei ota hellittääkseen,  mutta mistään
katasrofaalisesta ei ehkä  vielä ole kysymys. Olen viime aikoina tutkinut edellisten
jääkausien syntymekanismia ja jäätiköiden sulamista.  Juttelin tästä asiasta eräiden
tutkijoiden kanssa ja erityisesti jäätiköiden sulamisen nopeuteen ei ole löytynyt
järjellistä selitystä.  Kävin itse eräällä hiekka montulla toteamassa, kuinka eri
laatuiset moreenikerrokset vuorottelevat ja helposti oli todettavissa jopa 30 cm
kerroksia jotka olivat toistensa päällä, hiekkamontun korkeus oli n 30 metriä joten
sen syntyyn ei olisi mennyt 100 vuottakaan,  käänteisesti voisi ajatella jääkauden
synnyn yhtä nopeaksi tapahtumaksi josta seuraisi muutamassa vuosikymmenessä
melkoinen lumi/jäävaippa maamme peitoksi. Kummallista kyllä käsiini sattui eräs
mielenkiintoinen kirja jossa oli  minulle uutta tietoa Kuun kiertoaikojen
vaihtelusta maapallon ympäri. Vanhojen havaintojen perusteella on havaittavissa
jonkinlainen sykli, useita satoja vuosia jolloin kuu kiertää nopeammin maapallon
ympäri ja sitten tulee hitaampi sykli, tämä sykli on täydellisesti ristiriidassa
Keplerin teorioiden kanssa, siksi se selitetäänkin havaintojen virheellisyydellä.
Venäläiset tiedemiehet ovat jo kauan sitten todenneet ettei Kuu ole luonnollisesti
syntynyt, vaan se on jonkinlainen sateliitti joka olisi ohjattu maan kiertoradalle,
tätä teoriaa tukee moni asia mm. kuun pyörähtäminen itsensä ympäri siten ettei
toinen puoli näy maapallolle.  Toisekseen etäisyys maasta on  juuri sopiva
aurinkonpimennyksen järjestämiselle. Mikäli tämänkaltainen sykli on todettavissa, ei
ole vaikea kuvitella etteikö tässä olisi yksi tekijä joka vaikuttaisi  maapallon
ilmastoon.

Toinen asia mihin Kuun kierto nopeuden muutos vaikuttaisi olisi maanjäristysten
lisääntyminen,  Jeesuksella oli varmasti tietoa tästä syklistä koska hän ennusti
lopunaikoja koskevia katasrofeja, maanjäristyksiä yhtenä niistä. Olen itse laskenut
uuden Jerusalemin mittoja ja todennut että kilometrin tarkkuudella Johanneksen
ilmestyskirjassa kerrottu taivaallinen Jerusalem sopii kuun sisälle, rosoinen ja
arpinen kuun pinta olisikin naamiointia ja Raamattu kertoo että kerran juuri ennen
tuhatvuotista valtakuntaa  kuun valo olisi kuin auringon valo,  Jumalan rakkaus
ihmiskuntaa kohtaan tulee niin suureksi ettei hän enää kykene pidättämään tunteitaan
ja tämän seurauksena verho kuun ympäriltä pyyhkäistään pois ja me näemme siellä
todellisen kotimme.

Siunausta sinulle Pasi, voit laittaa tämän luettavaksi ja tutkittavaksi.

Terv Eenok,



 

 Takaisin