web space | website hosting | Business WebSite Hosting | Free Website Submission | shopping cart | php hosting

Suosittu Antikristus-Peto

Johannes 5:39-43:

"Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielessänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän. En minä ota vastaan kunniaa ihmisiltä; mutta minä tunnen teidät, ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne. Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan."


Daniel 12:8-10:

"Ja minä kuulin, mutta en ymmärtänyt, ja minä sanoin: 'Herrani, mikä on oleva näitten päätös?' Niin hän sanoi: 'Mene, Daniel, sillä ne sanat pysyvät lukittuina ja sinetöityinä lopun aikaan asti. Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät.'"


Ilmestyskirja 13:4-8:

"Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: 'Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?' Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta. Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat. Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot. Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elänmänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta."

Tässä Last trumpet Newsletterin numerossa me käytämme uskon lahjaa tutkiaksemme Raamatun pohjalta hämmästyttäviä ja hätkähdyttäviä tapahtumia joiden keskellä me nyt elämme. Me näemme aivan silmiemme edessä Antikristuksen, Saatanan manifestaation, nousun. Me näemme myös, että se, mikä on olevinaan "kristillisyyttä" ei ole ainoastaan täysin kykenemätön taistelemaan Saatanaa vastaan, vaan myös täysin antautunut pimeyden valtakunnalle! Järjestäytynyt uskonto on vajonnut samoihin valheisiin, eksytyksiin ja viettelyksiin kuin valtion kontrolloima uskontokin, jolla on Pedon pahansuopa siunaus, ja siten niinsanottu "valtavirran kristillisyys" on tullut Saatanan istuimen eteen. Sitten kun me ymmärrämme nämä asiat, me löydämme vastaukset moniin kysymyksiin. Meidän maamme ja koko maailma on syvissä vaikeuksissa, koska ihmiset eivät ole suostuneet katumaan, sekä ovat apaattisia totuutta kohtaan, eikä siihen ole lääkettä! Meidän täytyy muistaa että se on Saatana joka halusi olla Jumala, ja haluaa olla sitä edelleenkin. Hän on hyvin uskonnollinen ja eksyttävä, ja ainoastaan verellä pesty lunastus Jeesuksen Kristuksen nimeen on se joka pelastaa ihmiset uskonnon sijaan, ja tarjoaa pakotien siltä mikä on tulossa.

Yläpuoliset jakeet kertovat siitä kun suuret ihmisjoukot ottavat vastaan Pedon uskonnon ja hylkäävät todellisen Herran ja Vapahtajan, Jeesuksen Kristuksen viimeisinä päivinä, ja tämä on tapahtumassa aivan meidän silmiemme edessä. Tuomio tulee olemaan ankara, ja pelkoa herättäviä asioita on tapahtumassa. 11.9.2001 tapahtui pelottavia asioita jotka muuttivat meidän kansakuntaamme, mutta kaikki tämä oli ainoastaan kärsimysten alkua.

New Yorkin kirottu kaupunki

New York city tunnetaan monilla muillakin nimillä, joista vähäisin ei ole "Maailman pääkaupunki". Minä olen ollut tässä kunnioitusta herättävässä kaupungissa useita kertoja, ja minä olen rukoillut paljon samalla kun minä olen tehnyt tutkimuksiani. Minä voin sanoa epäröimättä, että minun viimeisimmästä vierailustani lähtien, heinäkuussa 2001, kaupungin yllä on ollut voimakas kirous. New York City on jokaisen maailman yhtiön pääkaupunki. Jopa Vatikaani on sijoittanut sinne rahojaan. Tämä "suuremmoinen kaupunki" on todellinen ruumiillistuma globaalille maailmanlaajuiselle taloudelle ja maailmanuskonnolle, ja tämä kaupunki on tämän päivän Babylon ilman epäilystä. Itse Illuminatin päämaja sijaitsee Manhattanilla osoitteessa 58 East 68th Street. Yhdistyneet Kansakunnat, kommunismin päämajasijaitsee East Riverin varrella. Jokaisen, joka on todella tutkinut New Yorkia, täytyy myöntää että Maan päällä ei ole toista tällaista kaupunkia. Interchurch Center Manhattanin länsilaidalla (=Upper West Side) käsittää Kansallisen kirkkoneuvostin (=National Council of Churches) sekä Maailman kirkkoneuvoston (=World Council of Churches). Samassa naapurustossa on kuuluisa Union Theological Seminary ja Columbia University. Illuminaatit ovat kaikkialla. Job 1:7 sanoo: "Niin Herra kysyi saatanalta: 'Mistä sinä tulet?' Saatana vastasi Herralle ja sanoi: 'Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta.'" Tämä seikka mielessä, näyttää siltä että Saatana on jättänyt paljon jalanjälkiä tähän hämmästyttävään kaupunkiin! Tämä on se kaupunki josta on tullut ponnahduslauta lopulliselle sodalle ja onnettomuuksille joiden on tarkoitus tuoda esiin universaalinen vaatimus ikuiselle rauhalle, mihin hintaan tahansa, sisältäen kaikkien oikeuksien ja vapauksien menettämisen jotta saataisiin "Rauha ja turvallisuus".

Minulla on edessäni eräs kirjanen joka painettiin vuonna 1998. Kirjan nimi on "Vastaus terrorismiin" (=Emergency Responce to Terrorism) ja alaotsikkona "Perusopas" (=Basic Concepts-Instructon Guide). Kirjan kannessa on myös USA:n oikeusministeriön, FEMA:n ja Fire Administration:in logot. Hämmästyttävä asia tässä kirjasessa on se, että sen kannessa on kuva eteläisestä Manhattamista, ja eteläisen World Trade Centerin tornin päällä on hiusristikon kuva. Ristikko on juuri siinä kohdassa johon lentokone iski 39 kuukautta myöhemmin. Okkultismissa numero 39 tunnetaan Baalin lukuna koska se on 3 x 13.

Ne jotka ymmärtävät että on olemassa Illuminatin salaliitto, ja että Saatana on ylin salaliittolainen, ymmärtävät myös että WTC:n kaksoistornien tuho 59 East 68th kadulla oli suunniteltu toimenpide. Ulkomaansuhteiden neuvosto, tai Illuminati, jolla on päämaja täällä, laati koko juonen muuttaakseen tämän kansakunnan ja koko maailman ikuisiksi ajoiksi ja tuodakseen esiin totalitaarisen poliisivaltion sekä maailmanlaajuisen diktatuurin! Kaikkivaltias Jumala sallii tämän juonen jatkuvan jonkin aikaa, mutta Hän puuttuu asioihin sopivana hetkenä. Itse asiassa, maailmankaikkeuden Luoja jätti merkkinsä näiden tornien raunioihin. 11.2.2002, The New York Post -sanomalehti kertoi, että pelastustyöntekijöiden hämmästykseksi löytyi jotakin joka kiinnitti miesten huomion. Eteläisen tornin raunioista, hautautuneena teräsvuoren alle, löytyi yksi Raamatun sivu. Se löytyi 11. helmikuuta, täsmälleen viisi kuukautta tuhotyön jälkeen (okkultismissa luku 5 on kuoleman luku). Raamatun yli tuhannesta sivusta, se sivu joka pelastui oli 1. Mooseksen Kirjan luvusta 11. Tässä on se mitä raunioista pelastuneessa sivussa sanottiin: "Ja he sanoivat: 'Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan.' Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet. Ja Herra sanoi: 'Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt heille ei ole mahdotonta mikään, mitä he aikovatkin tehdä. Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä.' Ja niin Herra hajoitti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta." [1 Moos. 11:4-8].

Miehet jotka löysivät Raamatun sivun, eivät ymmärtäneet viestiä. Toinen löytäjistä sanoi: "Se oli hämmästyttävää, löytö saa minut uskomaan että me voimme aloittaa kaiken alusta." Nyt me olemme lukeneet että New York Cityn viranomaiset suunnittelevat asentavansa 88 voimakasta valonheitintä jotka projisoivat "Valon tornit" yli 2000 jalan korkeuteen ja muodostavat jättimäisen luvun 11 tämän kirotun kaupungin taivaalle.

New York Cityllä on lukuisia muita ongelmia tornien romahtamisen seurauksena. Maanalaisen korjaaminen yksin maksaa miljoona dollaria päivässä. WTC:n alueen puhdistamisen arvellaan maksavan miljardi dollaria. Kun ihmiset kulkevat paikan ohi, he puistelevat päätään tai viheltävät raivosta. Kaikki tämä voidaan löytää Raamatusta. Sefanja 2:15 sanoo: "Tämä oli se riemuisa kaupunki, joka asui turvallisena, joka sanoi sydämessään: 'Minä, eikä ketään muuta!' Kuinka autioksi se on tullut, villieläinten makuusijaksi! Jokainen, joka käy siitä ohitse, viheltää ja huiskuttaa kättä." [Sefanja 2:15].

Työpaikkojen menetykset New York Cityssä ovat olleet huomattavia. Ala-Manhattanilla 25 prosenttia työpaikoista on menetetty syyskuun 11. päivän jälkeen. Alueen 370000 työpaikasta 100000 on pysyvästi kadonnut. Tämä ongelmallinen New Yorkin kaupunki kärsii myös vakavasta kuivuudesta ja vesipulasta, ja kuiva talvi on vähentänyt vesivarastot alle puoleen. Pormestari Bloomberg on julistanut hätätilan kuivuuden takia. Jotta asiat olisivat entistä pahemmin pielessä, vesijohtoverkosta vuotaa 38 miljoonaa gallonaa vettä päivittäin ja kestää vuoden korjata se, koska vuodot ovat niin laajalla alueella. New Yorkia vaivaavat myös lukuisat villikoirat jotka ovat hyökkäilleet ihmisten kimppuun, erityisesti Rockawayn alueella. Itse asiassa, tuoreimmat uutiset New York Daily News:issä kertoivat: "Kulkukoirat juoksevat amokia kaupungissa." On myös mielenkiintoista huomioida, että puita tappavat kovakuoriaiset ovat nyt valloitteneet Central Parkin ja tuhoavat vaahterapuita. Mielestäni tämä on merkki Herralta, koska keskellä Central Parkia on suuri ja hyvin paha egyptiläinen obeliski jonka Vanderbildin perhe toi Egyptistä ja pystytti Keskuspuistoon. Minä olen ollut siellä useita kertoja ja olen nähnyt ruokauhrit joita ihmiset jättävät Auringon jumalalle obeliskin juurelle; tämä obeliski näyttää Washington-monumentin pienemmältä versiolta. On mielenkiintoista havaita, että egyptiläiset pitivät kovakuoriaisia pyhinä ja kutsuivat niitä "scarabeiksi". Näyttää siltä että kovakuoriaiset tulevat kotiin monumenttiensa luokse ja syövät puut matkallaan. Tämä on merkki Jumalalta! Pitäisi muistaa vielä yksi asia. Rock-yhtye Beatles oli hyvin okkultistinen ja he ottivat nimensä egyptiläisestä Scarabista. He myös viettivät paljon aikaa Keskuspuistossa.

Illuministinen maailmantalous

Sillä aikaa kun me edelleen kuulemme illuministisilta tiedotusvälineiltä että asiat ovat muuttumassa paremmiksi, me edelleen näemme ja kuulemme maamme taloudellisen romahduksen jatkumisesta. Me kuulemme tällaisia ilmoituksia, kuten "Gatewat Computers vähentää 2250 työpaikkaa", "Ford Axes 35000 työpaikkaa", "Toys R US vähentää 1900 työpaikkaa ja sulkee 64 myymälää". Melkein joka päivä me kuulemme tällaisia asioita, ja samalla kun asiantuntijat väittävät että toipuminen on käynnissä, jossain määrin petolliset numerot Wall Streetiltä eivät merkitse mitään niille miljoonille ihmisille joilla ei enää ole töitä. Kaikki tämä tehdään jotta Yhdysvallat saataisiin alasajettua kontrolloituun Saatanan maailmanlaajuiseen taloudelliseen orjuuteen. Voimat jotka tekevät työtä meidän taloutemme kanssa ovat okkultistisia, ja Enronin skandaali on tästä hyvä esimerkki.

Enronin noituus

Enron-korporaatio on ollut toistuvasti uutisissa viime aikoina, mutta tämän energiayhtiön konkurssissa on paljon sellaista jota ei ole sanottu ääneen. Me tiedämme että tällä houstonilaisella yhtiöllä on vahvat siteet Bushin perheeseen, erityisesti George H. W. Bushiin, entiseen Yhdysvaltain Presidenttiin jota on joskus kutsuttu "Isä Bushiksi", tai tarkemmin sanottuna "Ooppium Isä Bushiksi" seurauksena huumekaupasta johon hän on sekaantunut sekä hänen yhteyksistään Burman "Kultaiseen kolmioon". Huomautettakoon tässä, että Enronin Kenneth Lay -- joka oli äkkiä kehittänyt itselleen lyhyen muistin -- ja Isä Bush olivat oikein hyviä ystäviä. Itse asiassa, Enron oli suurin rahoittaja hänen vaalikampanjassaan. Enron oli kerran Yhdysvaltain seitsemänneksi suurin yritys ja sen päämäjanaan kaksoistorni Houstonin liikekeskustassa. The New York daily News julkaisi kuvan näistä kahdesta tornista kutsuen niitä Baabelin torneiksi. Tämä valtava yhtiö säilytti miljoonien ihmisten investointeja, ja kun se meni äkkiä nurin, 1,3 miljardia dollaria hävisi ilmaan; tähän summaan sisältyi 147000 opettajan eläkkeet. Lukemattomien miljoonien ihmisten säästöt ja eläkerahat hävisivät jättäen heidät rahattomiksi eläkevuosiaan varten. Tämä tehtiin luomalla mutkikas peiteyhtiöiden verkko, jotka nimettiin voimakkaiden okkultististen elokuvien, kuten Tähtien Sota, hahmojen mukaan. Kierot rahoja hävittäneet yhtiöt nimettiin Luke Skywalkeriksi, Darth Vaderiksi, OB-1 Kenobiksi ja moniksi muiksi.

Ennenkuin minä selitän nimen "Enron" okkultistista merkitystä, minun täytyy huomauttaa että noituudessa, sanat kantavat voimakkaita merkityksiä, erityisesti jos ne luetaan takaperin. Tämä on Saatanan erikoisala. Peilikuvat ovat hyvin tärkeitä okkultismin maailmassa, ja minä tiedän tämän koska minä olin kerran osa tätä maailmaa. Aivan kuten "red rum" takaperin lausuttuna "murder", nimi "Enron" on takaperin lausuttuna "Norne". Noidat ja Illuminati ymmärtävät että Norne tarkoittaa kolmea okkultistista sisarta joiden nimet ovat "Urth", "Verthandi" ja "Skuld" eli Menneisyys, Nykyhetki ja Tulevaisuus. Kolmas sisar, Skuld on se joka langettaa kuoleman kirouksen koko universumin päälle tuomiopäivänä. Samasta "Skuld" johdetaan myös sana "Scold" joka tarkoittaa naista jolla on kirouksen voiman lahja. Kun me ymmärrämme että Prescott Sheldon Bush, George Herbert Walker Bush ja nykyinen Presidentti Bush kävivät kaikki läpi vihkimys-seremonian Pääkallon ja sääriluiden salaseurassa Yalen yliopistossa, New Havenissa, Connecticutissa, ja että he kaikki makasivat alastomina kivi-sarkofagissa ja syntyivät uudelleen saatanalliseen järjestykseen, me voimme ymmärtää kuinka tämän salaseuran noitamenot yhdistävät heidät nimen "Enron" tuomiopäivän kiroukseen. Meidän täytyy myös muistaa että vuosi 2002 on hyvin merkityksellinen noituuden maailmassa, koska se on "tutka"-vuosi. Aivan kuten sana "Radar" on sama oikeinpäin tai nurinperin lausuttuna, niin myös vuosi 2002, ja maaliskuun 20. päivänä vuonna 2002, planeetta marsin sisääntulo tuo esiin "Vesimiehen ajan". Minä kiitän Jumalaa siitä että minä en ole enää osa tätä maailmaa, vaan minun uskoni ja luottamukseni on meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen veren voimassa.

Amerikan Yhdysvallat -- kommunistinen poliisivaltio?

Kuten minä olen maininnut aikaisemmin, muutokset jotka ovat tulleet voimaan syyskuun 9. päivän jälkeen, ovat olleet järkyttäviä. Todisteet siitä että me elämme poliisivaltiossa, ovat kaikkialla ympärillämme. Ne jotka menivät katsomaan Superbowl-ottelua, kertoivat reporttereille että näytti siltä kuin he olisivat olleet sota-vyöhykkeellä. Ne jotka olivat paikanpäällä katsomassa okkultistisia Talviolympialaisia Salt Lake Cityssä, Utahissa, huomasivat samat asiat, kun sotilaita aseineen oli kaikkialla. Tämä ei ole se Amerikka jonka minä muistan nuoruusvuosiltani.

Viimeisimmän Maailman talouskokouksen aikana joka pidettiin New York Cityssä, aluetta voitiin verrata kasarmiin. Tämä talouskokous pidettiin noitien sapatin aikana. Noidat juhlivat tätä helmikuun 2. päivänä "Äiti Maan" kevään ensimmäisten merkkien juhlapäivänä. Tämä foorumi oli epäilyksettä Vesimiehen aikakauden ensimmäinen merkki, tai Uuden maailmanjärjestyksen joka tulee pian esiin heidän suunnitelmansa mukaan. Paikalla oli suuria mielenosoituksia, ja pahat henget tulivat esiin kaikkialla, nyt kun Illuminati tekee viimeisiä suunnitelmiaan ottaa haltuunsa koko Maa. Entisenä okkultistina ja astrologina, minä ymmärrän tämän asian oikein hyvin. Suuren Illuminatin salaliiton laatijoiden aikomus on synnyttää maailmaan pakolla aikaansaatu yhdistyminen uskonnon ja talouden avulla. Yllätys-elementti on tärkeä heidän pyrkimyksilleen.

Ajan merkkejä on esillä kaikkialla. Minulla on kuva Euroopan Unionin päämajasta, ja se on spiraalin muotoinen niinkuin Baabelin torni. Tämänhetkinen sota ja puheet sodasta kertovat minulle että Lopun ajat ovat keskellämme. Illuminati laatii suunnitelmiaan ja heidän numeronsa kertovat heidän aktiivisuudestaan, jos vain tietää mihin katsoa. On mielenkiintoista huomata, että viisikulmaista kuolemantaloa, joka tunnetaan Pentagonina, alettiin rakentamaan 11. syyskuuta vuonna 1941. Siihen hyökättiin 11.9.2001, eli tasan 60 vuotta myöhemmin. Nyt meille on kerrottu että vahingoittunut osa avataan uudelleen syyskuun 11. päivänä vuonna 2002. Numero 11 on illuminaattien Vesimiehen numero.

Minulla on nyt edessäni artikkeli joka kertoo että Washingtonin kaupunkiin on rakenteilla maan suurin valvontakameroiden verkko. Kaikilla ostosalueilla, monumenttien luona, kaduilla ja kaupungin joka puolella, monitorit tarkkailevat ihmisiä jatkuvasti. Tämän projektin johtaja, Stephen Gaffigan sanoi, että "Yhteydessä syyskuun 11. päivän tapahtumiin, meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tällaisen teknologian yhä suurempi käyttö." Gaffigan huomautti, että Britannian hallituksella on jo kaksi miljoonaa kameraa kaikkialla Britanniassa, ja hän sanoi: "Meitä kiehtoo tämä esimerkki." Me voimme vain ihmetellä että kauanko kestää ennenkuin meillä on tällaisia kameroita jokaisessa Yhdysvaltain kaupungissa. Muista, että Illuminatin symboli on silmä pyramidin päällä, taustalla luciferilainen valo.

Toinen esimerkki kommunismista Amerikassa

Minä en koskaan unohda aikaa kaksi vuotta sitten, jolloin minä kuljin Fremont-nimisen alueen halki Seattlessa. Yliopiston alueella oli paljon outoja asioita, sisältäen voimakkaan vapaamurarien toiminnan. Yhdessä nurkkauksessa oli valtava Leninin pronssipatsas. Se oli tuotu sinne Venäjältä kalliilla hinnalla, ja se seisoi siinä erään kadun monumenttina. Minä otin siitä kuvan.

Nyt minä olen jopa vielä närkästyneempi, koska meidän postilaitoksemme kunnioittaa erästä kommunistijohtajaamme laittamalla hänen kuvansa 34 centin postimerkkiin. Tämä mies on Langston Hughes, runoilija ja näytelmäkirjailija, jonka materiaalia Kansallinen Kirkkoneuvosto suosittaa. Minä olen nähnyt hänen kirjoituksiaan tiettyjen kirjakauppojen lastenosastoilla, ja häne ilmestymisensä Yhdysvaltain postimerkkiin merkitsee hänen mustan perintönsä kunnioittamista. Tämä mies toi eripuran kaikkien tämän maan kansalaisten välille. Minä olen päättänyt painaa kaksi hänen runoaan tähän uutiskirjeeseen, ja minä toivon että sinä kirjoitat postilaitokselle ja ilmaiset närkästymisesi. Tässä on toinen niistä runoista. Sen nimi on "Yksi S lisää USA:aan"

"Nyt kautta Venäjän vesien, heillä on suuri S.N.T.L. Neuvostoliittolaisten isänmaa, mutta se on melko kaukana New Yorkista tai Teksasista tai Kaliforniasta, myös. Joten, kuunnelkaa, työtoverit, näin meidän pitää tehdä. Laita yksi S lisää U.S.A:aan, me elämme nähdäksemme tämän vielä. Silloin kun maa kuuluu maanviljelijöille ja tehtaat työläisille, U.S.A, sitten kun me otamme kontrollin, on U.S.S.A. Mutta me emme voi voittaa pelkästään puhumalla, joten otetaanpa asiat käsiimme. Sitten, alas ja pois johtajat, Eläköön kommunistinen maa. Joten, nouse taisteluun ja liehuta lippuamme korkealla, ja huuda kovaa, työtoverit, meidän uusi iskulauseemme taivaalle. Mutta me emme voi liittää käsiämme vahvasti yhteen, niin kauan kuin valkoiset lynkkaavat mustia, joten mustat ja valkoiset, yhteiseen taisteluun, ja menkäämme oikealle uralle. Johtakoon Teksas tai Georgia tai Alabama, tulkaamme yhteen työtoverit, mustat ja valkoiset, voimme olla kaikki punaisia."
Tässä on toinen Langston Hughesin runo, nimeltään "Näkemiin Kristus"
"Kuule, Kristus, Sinä teit oikein päivinäsi, minä luulen, mutta se päivä on nyt mennyt. He loivat paisutetun tarinan, myös. Kutsu sitä Raamatuksi, mutta se on nyt kuollut. Paavit ja saarnaajat ovat tehneet sillä liian paljon rahaa. He ovat myyneet sinut liian monille kuninkaille, kenraaleille, varkaille ja tappajille, jopa Tsaarille ja Rockefellerin kirkolle. Sinä et ole enää hyvä. Näkemiin Kristus Jeesus Jumala Jehova. Poista se täältä nyt. Tee tietä uudelle kaverille jolla ei ole uskontoa ollenkaan, todellinen kaveri nimeltään kommunisti Lenin, talonpoika Stalin, työläinen MINÄ. Sanoin, MINÄ! Mene nyt pois, Herra, ja ota pyhä Gandhi mukaasi, ja Pyhä Paavi Pius, ja Pyhä Aimee McPherson. Paina kaasua, Kristus! Mene! Älä hidastele pois mennessäsi! Maailma on minun tästä eteenpäin, eikä kukaan myy minua kuninkaalle, kenraalille, tai miljonäärille. Näkemiin Kristus, hyvää huomenta vallankumous!"
Tälle miehelle, Laughton Highesille, on nyt annettu kunnia ensimmäisen luokan postimerkissä. Mistä me löydämme kommunismia? Miksi sana "punainen" on kadonnut Kiinasta? Kommunismi on nyt täällä, Yhdysvalloissa. He eivät vain ole kertoneet tätä sinulle vielä!

Onko koskaan ollut suurempaa tarvetta rukoukseen?

Me tiedämme että Kaikkivaltiaan Jumalan tuomio on tulossa. Me elämme vaarallisia aikoja. Maanjäristykset lisääntyvät kaikkialla maailmassa, sisältäen viimeisimmän voimakkaan järistyksen Turkissa. 29.1.2002, Simi Valleyssä, Kaliforniassa, koettiin yli tusina pientä järistystä, joista tiedemiehet sanovat että ne ovat seurausta vuoden 1994 suuresta järistyksestä, osoittaen että kaikki ei ole vielä ohi. Me olemme myös kohdanneet maanlaajuisen kuivuuden. Jopa Kuollutmeri Israelissa, maapallon alhaisin kohta, on nopeast kuivunut ja merenpinta on siellä laskenut yli 20 jalkaa. Tapahtuu monia outoja asioita kun ihmiset pilkkaavat maailmankaikkeuden Luojaa. Nyt me olemme lukeneet että Amerikan lastentautien akatemia on kannattaa homoseksuaalien adoptio-oikeutta sanoen: "Homoparit voivat antaa rakkautta, vakaan ja emotionaalisesti terveen perhe-elämän jota lapset tarvitsevat." Kerro se Sodoman ja Gomorran asukkaille! Ei ole koskaan ollut suurempaa tarvetta rukoukseen. On ainoastaan yksi joka voi auttaa meitä. Onneksi, meidät on kutsuttu Hänen valtaistuimensa eteen!

Lopussa, minä haluan kiittää teitä kaikkia jotka rukoilevat ja tukevat tätä Lopun aikojen ministeriötä. Minä rukoilen että Kaikkivaltias siunaa teitä ylitsevuotavasti. Muista lähettää rukouspyyntösi meille; me otamme ne vakavasti. Liity meihin rukouksessa missä ikinä sinä oletkin. Armo ja rauha olkoon sinun päälläsi meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen.


David J. Meyer


Takaisin